SCRUM! SPRINT!! BACKLOG!!! Ketteryys on jalkautunut viime vuosina markkinointiin tuoden IT-projekteista tutut luottotermit mukanaan. Markkinoijan ei tule säikähtää mystisiä ketteryyskäsitteitä, sillä olemme lopulta samojen liiketoiminnasta johdettujen tavoitteiden ja luovien lopputuotosten äärellä. Tapa johtaa ja jäsentää markkinoinnin tekemistä on kuitenkin murroksessa, jonka menestyksen keskiössä ketteryys on arvokasta.

Vapan markkinointimimosat -asiantuntijatilaisuudessa 17.10. käsiteltiin ketteriä markkinoinnin metodeja. Ääneen pääsivät monipuolisesti eri näkökulmat aiheen ympäriltä: metodien historialliset taustat, asiakkaan kokemukset sprinttimallilla johdetusta arjesta sekä toimiston näkemykset parhaista ketteristä yhteistyömalleista.

Ketterä tekemisen malli istuu erittäin hyvin sisältövetoiseen monikanavaiseen markkinointiin, jossa tuotetaan kokeilunomaisesti paljon sisältöjä eri kanaviin ja kohderyhmille. Joskus sprintin tavoitteena voi olla uuden tuoteidean markkinapotentiaalin testaaminen, toisen kerran pyrkimyksenä voi olla eri yksiköiden välisen yhteistoiminnan parantaminen.

Poimi tästä viisi oppia aamulta ja päivitä sisältömarkkinointi tähän päivään!

1. Tarve ketterälle markkinoinnin suunnittelulle ja tuotannolle kumpuaa suoraan samasta taustasta kuin muuttuva työelämä ylipäänsä: vanha suunnittelun ja tuotannon prosessi asiakkaan ja toimiston kesken on yksinkertaisesti liian kömpelö ja hidas. (Niin, siis se malli jossa ensin haetaan asiakkaalta briiffi, mennään toimistolle miettimään, annetaan vastabriiffi, palataan varsinaisen ehdotuksen kanssa asiaan muutaman viikon kuluessa ja vasta sitten aletaan työstämään konkreettisia tuotoksia.) Asiakkaiden tarpeet vaihtelevat nopeasti jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Jotta tarpeisiin voidaan vastata, asiakkaan ja toimiston välille tarvitaan sprinttimallia: aiempaa ketterämpää ja intensiivisempää tapaa työskennellä kohti tavoitetta.

2. Ketteriin metodeihin sisältyy keskeisenä ajatus tehokkaasta ja nopeasta tavasta saattaa joku yksittäinen asia alkuun – ja loppuun. Sprintin, eli työlle varatun ennalta määritetyn ajanjakson lähtökohtana onkin usein testata jotain markkinoinnin ideaa tai lähestymistapaa, oppia tehdystä työstä saaduista tuloksista ja kehittää markkinointia edelleen. Yksi keskeinen menestystekijä on rajata työn tavoitteet ja toivotut tulokset mahdollisimman tiukasti.

3. Tavoite, tavoite, tavoite!!! Ketterän projektin tavoitteen määrittely on sprinttitekemisen onnistumisen ytimessä. Ironista kyllä, sprintin aikana tehtävä ketterä suunnittelu vapauttaa meitä kokeilemaan asioita rohkeammin, mutta samaan aikaan toimiva sprintti tarvitsee tiukalla otteella johdettuja tavoitteita. Kun tavoite on selkeä, syntyy tilaa vapaalle kokeilulle. Tämä tarkoittaa niin asiakkaiden kuin meidän toimistojen edustajienkin näkökulmasta yhä tarkempaa ja parempaa projektointia, kokonaisvaltaisempaa itsensä johtamista sekä erinomaisia tiimityötaitoja.

4. Lopulta puhumme ketterien metodien kohdalla usein suunnitteluprosessien ja työskentelymallien muutoksesta. Toimintakulttuurin muutokset eivät kuitenkaan ole isoissa ja usein kankeissa organisaatioissa aina helppoja. Markkinoinnin ketterien projektien avulla pyritään usein vähintään sivutuotteena luomaan parempaa tiedonvaihtoa ja viestintää myös asiakasorganisaatioiden sisälle. Asiakkaiden kokemukset tukivat hyvin käsitystä siitä, että tiukkareunainen markkinointisprintti parantaa parhaimmillaan sisäistä sitoutuneisuutta kyseiseen teemaan ja parhaimmillaan markkinointiin ylipäänsä.

5. Ketteriä malleja hyödynnetään tätä nykyä erityisesti nopeutta vaativissa ”erityistilanteissa” tai projekteissa joiden tarkkaa lopputulemaa ei vielä tiedetä. Uskon, että tulevaisuudessa tulemme kuitenkin näkemään ketterän tekemisen mallin enemmän sääntönä kuin poikkeuksena, sillä tarve nopeaan ja ketterään reagointiin, jatkuvaan kehitykseen sekä vuorovaikutukseen kohdeyleisön kanssa ei ole vähenemässä – päinvastoin.


Kirjoittaja Ida Hakola on modernia markkinointia ja viestintää tekevän Vapan perustaja.


Teksti on julkaistu alunperin Idan LinkedIn-profiilissa täällä.

Kiinnostuitko sprinttimallista ja sen mahdollisuuksista markkinoinnin ja viestinnän tekemisen tueksi?

Ota yhteyttä, niin jutellaan lisää!

ida.hakola@vapamedia.fi
ilona.hiila@vapamedia.fi


Tai lue lisää Vapan blogista:

Ketterä markkinointi osa 1: Mitä ketterä markkinointi on – ja miksi?

Markkinoinnin sprinttimalli: kohti rohkeampaa ja bisnestä edistävää markkinointia