Yritykset ja organisaatiot ovat ottaneet sisältömarkkinoinnin keinot hienosti haltuun Suomessa viime aikoina, mutta miten on yksittäisten asiantuntijoiden, konsulttien tai vaikkapa mielipidevaikuttajien laita? Sisältömarkkinointi henkilökohtaisella tasolla on loistava tapa nostaa omaa profiilia, ja halusimmekin summata nippuun parhaat vinkit menestykseen.

Tiedätkö, mitä asiantuntija haluaa tehdä? Töitä. Hän ei välttämättä halua blogata, somettaa, vlogata tai paneelikeskustella töistään ja työnteostaan, vaan hän haluaa tehdä. Ikävä kyllä asiantuntijan osaamista ei välttämättä osata hyödyntää – tai tarjota hänelle töitä – jos kukaan ei ole tästä osaamisesta tietoinen. Siispä sisältömarkkinointi on noussut tehokkaaksi keinoksi nostaa yksittäisiä erikoisosaajia, konsultteja ja mielipidevaikuttajia esille fiksulla tavalla. Mutta hetkinen, eikö sisältömarkkinointi kuulu enemmänkin yritystasolle – miksi yksilöt tekisivät sisältömarkkinointia?

No, yritykset tekevät sisältömarkkinointia siksi, jotta ne voisivat palvella asiakkaitaan jo ennen, kuin asiakas edes tietää varmasti haluavansa ostaa yrityksen tuotteita tai palveluita. Jos ajattelemme, että myös yksittäiset oman alansa asiantuntijatkin voivat hyötyä sisältömarkkinoinnista, niin tällöin heilläkin on varmasti oltava tiedossa asiakas, jota varten sisältöjä tehdään. Meidän kokemuksemme mukaan, kun asiantuntija ryhtyy tekemään sisältömarkkinointia, hänen asiakkaitaan ovat hänen työskentelynsä edistymisen kannalta tärkeimmät sidosryhmät. Usein nämä asiakkaat ovat esimerkiksi media, yrityspäättäjät ja toimialan muut mielipidevaikuttajat.

Olemme Vapalla auttaneet viime vuosina useita asiantuntijoita ja asiantuntijatiimejä nostamaan omaa profiiliaan sisältömarkkinoinnin avulla, ja löytäneet tämän työn avulla neljä askelta onnistumiseen. Ne ovat (järjestyksessä):

1. Tarkkaan valittu aihe

Maailman parhaimmatkaan moniosaajat harvemmin ovat todella eri aihealueiden kiistattomia ykköstykkejä. Siispä asiantuntijan täytyy aivan ensiksi määritellä itselleen tarpeeksi tiukkaan rajattu, mutta kuitenkin yleisölle tärkeä aihe. Missä kyseinen asiantuntija on alansa kiistaton huippuosaaja, ja mitkä 1-3 asiaa hänen pitäisi aina saada sanottua yleisölleen? 

Kun asiantuntijan ydinviesti eli pääaihe keskusteluissa määritellään hyvin, on heti paljon selkeämpää nähdä se, mihin asiantuntijan kannattaa keskittyä ja keskittää asiantuntijaprofilointiin käyttämänsä aika. Aihe kertoo jo melko pitkälle siitäkin, missä asiantuntijan kannattaa olla esillä, jotta hän pääsee osallistumaan oikeisiin keskusteluihin.

2. Osallistuminen keskusteluun

Olennainen osa asiantuntijaksi profiloitumista on se, että asiantuntija ja hänen ajatuksensa sekä osaamisensa saadaan yhteen oikean yleisön kanssa. Siksi on todella tärkeää huolehtia siitä, että asiantuntija saa itsensä (tai hänet autetaan) esille useisiin eri paikkoihin tasaisin väliajoin.

Erityisen fiksua on listata ne tavat, joilla asiantuntija tuodaan esille hänen oman organisaationsa omassa mediassa (esimerkiksi blogikirjoitusten kautta), alan mediassa tai jopa valtakunnallisessa mediassa (esimerkiksi haastatteluin ja vieraskirjoituksin) ja tietysti sosiaalisessa mediassa asiantuntijan henkilökohtaisten someprofiilien kautta. Kaikissa edellisissä on tärkeää miettiä, mistä kanavasta oikea yleisö löytyy ja erityisesti sosiaalisessa mediassa asiantuntijaa ja hänen ajankäyttöään kannattaa ohjata profiloitumisen kannalta kaikista tärkeimpiin. Jos esimerkiksi alan keskusteluja käydään pitkälti Facebookissa (alakohtaisissa ryhmissä), kannattaa keskittyä Facebookiin ja seurata sitä, millaisia tuloksia Twitterissä ja LinkedInissä aktivoituminen tuo. 

Kaikki tämä keskusteluun osallistuminen monikanavaisesti voi tuntua raskaalta, mutta se on välttämätöntä, jotta asiantuntijan luokse löytäneet voivat saada asiantuntijan ajatuksista ja osaamisesta mahdollisimman hyvän kuvan – ja jotta asiantuntijaa osattaisiin osallistaa entistäkin enemmän uusiin keskusteluihin.

3. Monikanavainen löydettävyys

Miten asiantuntijasta sitten tehdään löydettävä? Käytännössä edellisen kohdan osallistumisvinkit ovat kaikki keinoja, joilla nostatetaan asiantuntijan hakuosumien määrää hakukoneissa, mutta muutama muukin tehtävä kannattaa hoitaa vielä, jotta löydettävyys olisi huipussaan.

Erityisen tärkeää on huolehtia siitä, että asiantuntija löydetään toimialan tai hänen osaamisalueensa yhteydessä useammalla eri tavalla. Yksinkertaisin on tietysti se, että asiantuntijan yhteystiedot löytyvät hänen organisaationsa sivustolta helposti, mutta myös aktiivinen näkyminen alan tapahtumissa, keskusteluissa ja kisoissa auttaa hakukoneitakin ymmärtämään sitä, minkä alan termistön ohessa asiantuntijaa kannattaa nostaa hakutuloksissa. Fiktiivinen pankkisektorilla työskentelevä talousasiantuntija Ville Virtanen voi olla vaikea löytää monien kaimojensa ansiosta pelkkien etunimen ja sukunimen perusteella, joten on todella suuri apu, jos esimerkiksi Google osaa linkittää Ville-hahmomme taloussanastoon onnistuneen profiloinnin ansiosta.

Lisäksi on hyvä muistaa, että asiantuntijoiden kannattaa varata viikottain hetki aikaa siihen, että he käyvät aktiivista keskustelua sosiaalisessa mediassa kollegoidensa ja alan muiden osaajien kanssa julkisesti, sillä tämäkin auttaa yhdistämään asiantuntijan profiilin (tai profiilit) tiettyyn, hyvin määritettyyn aihealueeseen. Lopuksi, toimittajat sekä alan mediassa että valtakunnallisessa mediassa ovat tärkeä osa lähes kenen tahansa asiantuntijan yleisöä, joten toimittajille kannattaa ehdottaa asiantuntijaa haastateltavaksi samalla kun tarjotaan tiettyjä ideoita, tai asiantuntija kenties itsekin voi pyrkiä olemaan se henkilö, jolle toimittajat osaavat soittaa, kun asiantuntijan näkökulmaa kaivataan. Kun kaikkea tätä lähtee pienin askelein tekemään, alkaa pian hahmottumaan tulosten kautta se, mihin lopulta kannattaa eniten panostaa.

4. Tulosten analysointi

Vihdoin, kun asiantuntijalla on valittu aihe tarkkaan, hän osallistuu aktiivisesti ja nousee hakukoneiden rankingeissa tasaista tahtia, on vielä varmistettava tuloksellisuus. Asiantuntijan kannattaa aina seurata (mahdollisesti markkinointiviestinnän osaajien avulla) tasaisin väliajoin onnistumisia ja oppeja profilointityönsä tuloksista. 

Hyvä lähtökohta on pohtia sitä, mikä asiantuntijasta itsestään tuntuu kaikista luontevimmalta tavalta tuoda itseään esille, ja mikä taas tuntuu vaikeammalta – sellaiselta, johon tarvitaan lisäapua? 

Entä minkälaiset toimenpiteet ovat puolestaan tuoneet parhaita tuloksia tähän asti, oli kyseessä sitten vaikkapa asiakkaiden tai median yhteydenottojen määrästä, tai vaikkapa kutsuista puhumaan alan tapahtumiin? 

Lopulta on hyvä seurata sitä, mikä lähestymistapa (esimerkiksi blogi, mielipidekirjoitus, webinaari) tai mikä näkökulma (esimerkiksi tulevaisuusorientoitunut, muutokseen haastava, inspiroiva) asiantuntijan omaan aiheeseen tuntuu kaikista omimmalta?

Neljä askelta onnistumiseen

Kas näin! Nyt kun asiantuntijallamme on aihe, osallistuminen, löydettävyys ja analysointi hallussa, voidaan tehdä pieni (kenties valitettava) paljastus: nämä neljä pientä askelta otetaan liukuhihnalla. Juuri kun olet päässyt askeleeseen neljä, onkin jo aika katsoa, olisiko askeleeseen yksi tehtävissä pientä kehitystä? (Huom. liukuhihnavertaus on kieltämättä vähän ontuva, sillä tarkoitus ei ole luoda mielikuvaa, jossa asiantuntija tarpoisi sentään paikallaan!) 

Asiantuntijaprofiloinnissa korostuu nimittäin se, että profiilia nostattavista toimenpiteistä täytyy pitää jatkuvasti kiinni, ja niitä täytyy sekä tehdä että kehittää koko ajan. Toki, pienet tauot eivät haittaa ketään, mutta jopa puolen vuoden tauot aktiivisessa osallistumisessa voivat näyttäytyä haasteina vaikkapa löydettävyydessä. 

Toisaalta, ei hätää! Yksikään toimiala ei taida enää olla ‘murrosvapaa’, joten käytännössä kaikilla oman alansa asiantuntijoilla riittää varmasti jatkuvasti myös uutta kerrottavaa, uusia ilmiöitä, joihin tarttua ja yllättäviä käänteitä, joita analysoida. Siispä ei muuta kuin ota ensimmäinen askel ja lähde nousemaan oman alasi mielipidejohtajaksi!

Haluaisitko kuulla enemmän Vapan keinoista saada asiantuntijat nousemaan esiin oman alansa tärkeissä keskusteluissa? Ota meihin yhteyttä, niin kerromme mieluusti lisää!

Kirjoittaja Mikko Rummukainen on Vapan osakas ja digitaalisen markkinoinnin sekä sisältömarkkinoinnin johtava asiantuntija.

Yhteydenottolomake

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.