Vuosi lähestyy loppuaan, mikä tarkoittaa myös Vapan harkkakerran vaihtumista. Syksyn harkat kokosivat listan asioista, joita harjoittelulta kannattaa odottaa.

Harjoittelu on ennen kaikkea tilaisuus kokeilla uusia asioita, epäonnistua ja onnistua. Sen tarkoitus on antaa perspektiiviä alalle ja tarjota näköalapaikka siihen, millaista työskentely viestinnän kentällä on.

Yrityksellä on varmasti joitakin odotuksia siitä, miten harjoittelijan tulee tehtävistään suoriutua. Harjoittelijoiden näkökulmasta harjoittelujaksosta tekee entistä mahtavamman se, kun heilläkin on mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön ja odottaa yritykseltä asioita.

Tuleva #vapanharkka2018, muista odottaa harjoittelultasi ainakin näitä:

Haasteita

“Ennen kaikkea harjoitteluun on tultu oppimaan, ja oppiminen vaatii aina hieman itsensä haastamista ja epämukavuusalueelle puskemista. On hyvä myös ymmärtää se, että muut tulevat haastamaan sinua. Se on kuitenkin hyvästä, sillä haasteet on tehty voitettavaksi ja samalla niistä oppii paljon. Välillä on myös ihan hyvä haastaa muita. Vapalla olen huomannut sen, että jokaisen mielipiteellä on merkitystä, ja kun tuo oman äänensä kuuluviin esimerkiksi kampanjoiden suunnitteluvaiheessa, saattaa koko kampanjan tulokulma muuttua.“

Alli Alho

 

Oma-aloitteisuutta

“Vapalla olen oppinut toimimaan oma-aloitteisesti ja tarttumaan työtehtäviin ennakkoluulottomasti. On ollut positiivista huomata, miten oma rohkeus on kasvanut harjoittelun aikana, olipa kyseessä sitten itsenäisesti juttukeikalle lähteminen tai avun tarjoaminen kollegoille. Uteliaalla asenteella pääsee pitkälle!”

Eeva Murtolahti

 

Onnistumisia

”Vapalla hienointa on se, että onnistumisia voi saada tehtävästä kuin tehtävästä – varsinkin sellaisista, joissa on mahdollista oppia jotain aivan uutta. Kannattaa siis astua mukavuusalueen ulkopuolelle! Sisällöntuotannon harjoittelijana sain kehittyä kirjoitushommissa monenlaisten sisältöjen parissa. Ihanaa on, että kaikkien onnistumiset otetaan Vapalla huomioon ja niistä saa asianmukaista kiitosta.”

Karolina Toivettula

 

Inspiroivia kollegoita

“Harkassa opit ehkä eniten niiltä ihmisiltä, joiden kanssa työskentelet. Vapalaisilla on monipuolista osaamista, jota harkkana kannattaa hyödyntää. Oli inspiroivaa nähdä, miten hienoja ideoita kokeneempi työkaveri keksi kuin itsestään ja miten toinen jaksoi puurtaa tehokkaasti tarjouksesta ja palaverista toiseen. Kaikista eniten sain kuitenkin irti silloin, kun uskalsin kysyä. Miten sinä tekisit tämän? Mitä mieltä sinä olet? Voitko auttaa minua tässä?”

Saara Tammi

 

Laajasti monenlaisia työtehtäviä

“Varaudu tekemään monenlaisia hommia – myös sellaisia, joita et tiennyt olevan olemassakaan. Tulin Vapalle sisällöntuotannon harjoittelijaksi. Vaikka olenkin viettänyt suurimman osan harkasta kirjoitellen, tutuiksi ovat tulleet myös erilaiset analytiikka- ja julkaisujärjestelmät sekä webkehityksen salat. Viime viikolla pääsin toteuttamaan salaisen haaveeni käsimallina toimimisesta! Olen myös päässyt ideoimaan tarjouksia ja brainstormaamaan kreisejä juttuja. Koskaan ei ole tuntunut siltä, ettei ideoitani otettaisi vakavasti – päinvastoin.”

Johanna Osváth

 

Teksti: Alli Alho
Kuva: Esa Laukkanen