Startup-bisneksessä pinta on kunnossa. Ollaan avoimia, jaetaan ideoita ja heitetään small talkia englanniksi. Välillä joku amerikkalainen sarjayrittäjäevankelista käy valamassa lisää intoa nuoriin mutta innokkaisiin opetuslapsiin. Mutta miten käy, kun työpäivät pitenevät ja usko on koetuksella? Haastattelin pääkaupunkiseudun kasvuyrittäjiä skenen varjopuolista.

Saavun Betonimiehenkujalle, Espoon Otaniemeen lauhana kevättalvisena aamuna. Edellisestä käynnistäni Startup Saunalla on kulunut vajaa vuosi. Metrotyömaan ja kierrätysastioiden lomitse kulkeva oikopolku on tampattu sisukkaasti hankeen.

Mieleeni palaa viime vuotinen visiittini Aalto Entrepreneurship Societyn olo- ja työhuoneella (startup-skenessä ne ovat sama asia). Muistan parikymmentä kasvuyrittäjää istuskelleen aamupalalla, jota tarjottiin myös vieraille: itse täytettäviä sämpylöitä, kahvia, croissanteja ja sen sellaista. Hinnan sai päättää itse. Kaikki puhuivat englantia.

Ulkoapäin kaikki näyttää samalta kuin ennen. Vain oven yllä oleva plakaatti on vaihtunut. Ennen siinä luki Aalto Venture Garage. Nyt astun sisään Startup Saunaan.

Esiteltyäni itseni minut otetaan ystävällisesti vastaan. Aamupalaa ei ole. Tahtoisin jututtaa kasvuyrittäjiä.
– Tuolta niitä löytyy. Koita, jos saat jotain irti, Antti Niini evästää naureskellen. Suomeksi.

Innovaatio-Suomen tekijät

Reilun vuoden ajan omassa firmassa työskennellyt Janne kasailee kamppeitaan työpöydälle. Hänellä on tunti aikaa valmistella sidosryhmälle pidettävä esitys. Tiukat tilanteet ovat kuulemma jokapäiväisiä.
– Kyllä se epävarmuus on niin suurta, että sen kans vaan pitää pärjätä. Pitää uskoa niin paljon siihen omaan juttuun ja miettiä sitä, kuinka pitkälle on jo nyt tultu siitä day onesta, hän kertoo tuttuja fraaseja toistellen.

Janne on kuullut, että firman elinkaaressa kriittisin hetki on silloin, kun kaikki tuntuu mahdottomalta.
– Just siinä vaiheessa homma joko lähtee lentoon tai lässähtää. Siitä pitää vaan puskea läpi, hän sanoo.

Jätän Jannen jatkamaan puskemista ja istahdan sohvalle Mikon kanssa. Pitchaus tulee selkäytimestä. Mikko kertoo esitelleensä tuotteen satoja kertoja.
– Jos oisit kysyny tuolta kaverilta, niin varmaan tuhansia, hän lisää.

No miten teillä on tuo talouspuoli hoidettu? kysyn.

Mikko empii hieman kertoessaan ensimmäisestä rahoituskierroksesta ja sijoittajien etsimisestä. Tähän asti tuotetta on kehitelty valtiollisten tukielimien ja Aallon avustuksella.
– Semmoset kolkyt-nelkyt tuhatta on yhteensä saatu kehitysapurahaa. Ei siinä nyt vielä palkkoja makseta, Mikko sanoo.

Hän on tyypillinen kasvuyrittäjä, muutaman vuoden opiskellut nuori mies. Elämäntilanne mahdollistaa startup-elämän.
– Pystyy syömään rahkaa ja puuroo, ei oo vaimoo, lapsia tai koiraa.

Puolisona on oma yritys.
– En mä ajattele sitä niin, että nyt mä vielä voin sijottaa tähän kolme kuukautta mutta jos sitten ei lähde niin homma seis. Pitää olla valmis ottamaan riskejä ja heittäytyy ihan tosissaan, Mikko kuvailee.

”Uskoa omaan juttuun” Mikko pitää kliseenä, joka kuitenkin tavallaan pitää paikkansa.
– Usko perustuu siihen, että näkee oman jutun paremmin kuin muut. Sitä pitää vaan yrittää selittää muille.

”Päätös lopettaa tuli aika helposti”

Kiitän Mikkoa ja lähden kohti ulko-ovea. Kulmapöydässä joku näppäilee kitaraa ja kaveri hänen vieressään asettelee elektroniikkakomponentteja piirilevylle. Liityn seuraan. Pitchaus tulee kahteen kertaan ennen kuin ehdin edes pyytää. Kitaristi säestää kertomalla idean syntytarinan. Miehet kuvailevat ratkaisemaansa ongelmaa monesta näkökulmasta. Lukuja, prosenttiosuuksia, tarkennuksia. Toinen heittää hieman liioitellun arvion, jonka toinen sitten reiluna miehenä korjaa. Minun alkaa tehdä mieli ostaa tuote ennen kuin edes tiedän, mikä se on.

Ohi kävelee Teppo, joka kiinnostuu nähdessään elektroniikkaa. Kitaristi pyytää nopeasti neuvoa. Komponenteista aletaan keskustella kahvikupposen ääressä. Kitaristi tarkentaa kysymystään.
– Joo, mä tiedänki teidän projektin suunnilleen, Teppo vastaa, pystyen heti antamaan oikeansuuntaisia vinkkejä.

Teppo on entinen startup-yrittäjä. Hän sai mahdollisuuden tehdessään väitöskirjaa. Kahdeksan kuukauden työskentelyn jälkeen hän kuitenkin päätti lakkauttaa projektin, kun muita ihmisiä ei lähtenyt mukaan tiimiin.
– Olihan siinä tullut jo pitemmän aikaa mietittyä, että ei tässä oo mitään järkeä, jos joutuu yksin tekemään, hän kertoo.

Nykyään Teppo on konsultti, joka auttaa muita kasvuyrittäjiä. Bisnespuoli ei kiinnosta. Kulmapöydässä moititaan julkista rahaa jäykäksi. Paperihommat vievät aikaa itse tekemiseltä.
– Mä oon siinäki varmaan huono yrittäjä, että raha ei aja mua tähän hommaan.

Itse asiassa Saunalla ei tullut vastaan ketään muutakaan, joka olisi sanonut olevansa rahan ajama. Teppo ja kumppanit kyllä väittivät sellaisiakin olevan. Heidän mukaansa jotkut haluavat vain keksiä jotain, jolla rikastua kunnolla. Teppo kertoo ajatelleensa aikoinaan enemmänkin itse keksintöä, ja sen tuomaa muutosta maailmaan.
– On niin paljo muitaki helpompia tapoja hommata rahaa kuin tämä, Teppo sanoo.

Koulunkäynti on alkanut taas kiinnostaa

– On kaks juttua, joista vaietaan: rahoitus ja käyttäjämäärät, kasvuyrittäjä Teemu toteaa. Haastattelen häntä lounasravintolassa pääkaupunkiseudulla.

Teemun tilanne on tuttu monelle startup-kuvioista kiinnostuneille. Firma sai hyvän alkusysäyksen ja harrastus muuttui kokopäivätyöksi. Tiimiläisille alettiin maksaa maltillista palkkaa.
– Isot summat ihmetyttää. Esimerkiksi Instagram ostettiin miljardilla. Mihin ne rahat käytetään? Teemu ihmettelee.

Vaikka kohtuullisuus vilahtaakin keskustelussamme, Teemu peräänkuuluttaa realismia.
– Ei oo tarkotus olla askeetikko ja jättää palkka kokonaan nostamatta.

Parin vuoden startup-huuman jälkeen koulunkäynti on alkanut taas kiinnostaa. Firma odottaa jännittyneenä isoa investointia sisään. Samalla opintopisteet ovat jääneet vähemmälle ja tukia on peritty takaisin. Ensikertalaiselle yrityksen pyörittämisestä on aiheutunut yllättäviä hankaluuksia.

Tätä ei sijoittajille voi kertoa. Miksi?
– Kyllähän kaikista asioista täytyy puhua ennen sijoitusta. Mutta ensitreffeillä ei välttämättä mainita sairastavansa lepraa tai että suvulla on taipumusta korkeaan verenpaineeseen, Teemu vertaa pilke silmäkulmassa. Hän mainitsee Avoimen yrityksen hyvänä esimerkkinä järkevästä lähestymistavasta, joka olisi kaikkien etu.
– Sijoittajat näkevät suoraan, että kavereilla on jalat maassa ja he osaavat käsitellä rahaa, käyttäjät näkevät, että maksettu raha menee hyvään käyttöön, ja muut yritykset pystyvät vähän benchmarkkaamaan miten raha-asioita kannattaa hoitaa, Teemu jatkaa.

Haluavatko siis vastoinkäymisiään piilottelevat kasvuyrittäjät vain kiillottaa pintaa ja päästä aikapommista mahdollisimman nopeasti eroon?
– En usko, vastaa Avoimen yrityksen Juho Makkonen. Hänen mukaansa kyse on jatkoajan ostamisesta yritykselle.
– Vaikka yrittäjä itse uskoisi omaan asiaansa lujasti, hän saattaa pelätä, että yrityksen negatiivisesta tilanteesta kantautuvat uutiset heikentävät yrityksen mahdollisuuksia saada uusia asiakkaita tai sijoituksia, hän perustelee.

Makkosen kommenteista nousee esiin jälleen tuttu teema. Usko omaan juttuun piti Rovionkin pinnalla, vaikka yhtiö kävi lähellä konkurssia. Samantapaista jaakobinpainia kävi myös Sami Kuusela Sofanatics-firmansa kanssa.
– Menestyneen startupin tiimi on uskonut ideaansa vaikeallakin hetkellä, ja jatkanut yrittämistä, Makkonen tiivistää.

Enkeliä odotellessa

Syyskuun alussa 2011 sarjayrittäjä-tutkija Steve Blank lensi Piilaaksosta Suomeen Aalto-yliopiston vieraaksi. Menin opiskelukaverini kanssa Kauppakorkeakoululla järjestettyyn puhetilaisuuteen. Alkuhehkutuksen jälkeen lavalle astellut Blank puhui rohkeudesta ja intohimosta. Meininki oli kuin herätyskokouksessa. Lopun kysymysosuudessa kuultiin muun muuassa julkinen pääomakosinta, jonka Blank kohteliaasti väisti. Rohkeutta ja intohimoa kysyjällä ainakin riitti, mutta en tiedä, johtiko tilanne sijoitukseen.

– Se semmonen taivaslupaus, uskontovertaus on tosi osuva. Nyt kun ahkerasti työtä teet, niin sitten enkelisijoittaja tulee ja vapahtaa, Teemu naurahtaa.

Sitä odotellessa on parasta vain puskea eteenpäin. Näyttää siltä, että protestanttinen työmoraali on löytänyt startup-maailmasta 2010-luvun versionsa.
– Sokeaa uskoa tämä vaatii. Eihän paperille laskiessa tässä ois mitään järkeä. En kuitenkaan halua valittaa. Jos saisin valita, tekisin samalla tavalla, Teemu vakuuttaa.

Puskemisen ei tarvitse olla kuitenkaan ankeaa.
– Ei ihmisiä pidä lannistaa. Kyllä nyt kirkossaki on hauskempaa kun on vähän semmosta meininkiä, Teemu sanoo.

Ihan niin kuin Blues Brothersissa, kun saarapönttöön nousee James Brown.

Mikä sitten on startup-yrittäjän pahin synti?
– Pahin synti on, jos ei usko, Teemu sanoo heti.
Ei usko mihin?
– Tulevaan VC-rahoitukseen. Nyt tarvittais sitä tosi uskoa, että jaksais.

Teksti ja kuvat: Anssi Grekula
Kuva Steve Blankista: Reeti Saarinen.
Haastateltavien nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.