Lily.fi:llä pyyhkii hyvin. Sivustolla rikotaan kävijäennätyksiä, blogien määrä kasvaa jatkuvasti ja yleisö näyttää viihtyvän. Me kysyimme Lily.fi:n päätoimittajalta Jenni Liedolta, miten Lily.fi:stä muodostettiin Suomen suosituin blogiyhteisö.

Trendin blogiyhteisö Lily.fi teki toissa viikolla kävijäennätyksensä, kun sivuilla vieraili viikon aikana 230 000 kävijää. Lily.fi:n kävijämäärä on ollut tasaisesti nousussa sen perustamisesta lähtien, ja sivusto on viimeisen parin vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suosituimmista verkkosivustoista. Me haastattelimme Lily.fi:n päätoimittajaa Jenni Lietoa ja kysyimme, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet Lilyn menestykseen.

Vahva brändi

Liedon mukaan Lilyn tarina ei alkanut sattumalta, vaan se oli alusta lähtien tarkasti suunniteltu tuote. Liikkeelle lähdettiin Lilyn brändikuvan luomisesta ja käyttäjien toiveiden selvittämisestä. Heti sivustoa perustettaessa mukaan pyydettiin kymmenen nimikko-bloggaria, joiden koettiin vahvistavan Lilystä haluttua mielikuvaa.

”Emme halunneet luoda perinteistä blogiportaalia, vaan yhteisön, jossa on lämmin, sisarellinen tunnelma ja johon kaikki voivat tuntea kuuluvansa”, Lieto kuvailee.

Käyttäjän näkökulma

Lilyä on lähdetty alusta saakka kehittämään lukijan näkökulmasta. Huomioon otetaan niin sivustolla kävijän kuin bloggaajankin toiveet. Liedon mukaan toimituksessa koettiin, etteivät kävijät halua olla mukana pelkästään lukijoina, vaan myös bloggaamassa itselleen tärkeistä asioista.

”Lilyssä kuka tahansa voi blogata ihailemiensa bloggareiden seurassa, osana yhteisöä”, Lieto kertoo.

Merkittävässä osassa ovat toki myös bloggarit ja Lilyssä toimitaankin sen mukaan, minkä nähdään olevan parasta bloggareille. Lily on asettanut hyvin vähän tarkkoja vaatimuksia blogien sisällöille ja aiheissakin monipuolisuus nähdään vain positiivisena asiana.

”Bloggaajat tykkäävät Lilyn yksinkertaisen tyylikkäästä  ulkoasusta ja yhteisön hengestä, joka vaikuttaa myös blogien ilmapiiriin”, Lieto kuvailee.

Lilyn kohderyhmä toimii Liedon mukaan motivoivana tekijänä bloggajille. Blogeissa syntyvä keskustelu on yleensä hyvin rikasta ja hedelmällistä, mikä taas innostaa bloggaajien toimintaa.

Yhteistyössä toimituksen ja käyttäjien luoma sisältö

Lilyssä käyttäjien luoma sisältö yhdistyy toimitukselliseen sisältöön. Käyttäjien luoma sisältö löytyy pääasiassa tietysti blogeista. Käyttäjien tarpeita kartoitettaessa kuitenkin todettiin, että yhteisö kaipaa toimitusta ”emännöimään” sivustoa.

Liedon mukaan toimituksen blogi ei ehkä ole sivuston luetuin, mutta niin lukijat kuin bloggaajatkin kokevat toimituksen vahvan läsnäolon tarpeelliseksi yhteisön toiminnassa. Toimitus kehittää palvelua, vahvistaa Lilyn brändikuvaa sekä luo tunnelmaa yhteisöön.

”Bloggarit, yhteisö ja toimitus luovat itseään ruokkivan kehän – kaikkien tuottama sisältö on hyödyksi kaikille”, Lieto täydentää.

Ajanhermoilla olevat tekijät

Lieto korostaa myös asiantuntevan tiiminsä merkitystä Lilyn menestyksessä. Sivuston takana oleva joukko koostuu Liedon mukaan ”melkoisista neroista”, joiden vankka ammattitaito ja hyvä näppituntuma asioista on edesauttanut Lilyn menestystä huomattavasti.

Tämä näppituntuma ja ajanhermoilla toimiminen ovatkin nopeasti muuttuvassa ja jatkuvasti kehittyvässä blogimaailmassa olennaisia taitoja. Olemalla osa yhteisöä Lilyn toimitus on aitiopaikalla seuraamassa mitä blogeissa milloinkin tapahtuu.

Näin Lily pystyy yhteisönä kehittymään jatkossakin blogien ja sivuston kävijöiden tarpeiden mukaan. Tämä tuskin on haitaksi menestykselle tulevaisuudessakaan.

Kuva: Logo Lily.fi:n etusivulta.

Comments are closed.