Rajoittaako kuuden tunnin työaika luovuutta vai auttaako se sitä puhkeamaan kukkaan? Ehtiikö lyhyemmässä ajassa enää inspiroitua? Vapan Senior Creative Venla Seuri kertoo ensimmäisiä ajatuksiaan Vapan työaikakokeilusta.

Ensimmäisiin, spontaaneihin ideoihin suhtaudutaan työssä kuin työssä monella tavalla. Toiset puhuvat ylpeästi intuitiosta, toiset parjaavat sitä mutuiluksi. Kun aloitimme kuuden tunnin työaikakokeilun tammikuun alussa, yhdistin ensimmäisten ideoiden tematiikan keskeneräisen luovuuden hyväksymiseen.

Vapan senior creativena ideoin ja teen valintoja siitä, millaisella luovalla kulmalla tai konseptilla asiakkaamme kannattaisi edetä tai millaisesta yhteistyöstä tämä hyötyisi eniten. Sorvaan, kirkastan, kiteytän, tarinallistan. Yleensä luovaa ongelmanratkaisukykyä tarvitaan kohderyhmien entistä parempaan ja laadukkaampaan tavoittamiseen eli siihen, miten asiakkaamme saisivat omat asiakkaansa kiinnostumaan.

Yhteiset ideat, yhteiset onnistumiset ja epäonnistumiset

Keskeneräinen ei tarkoita hosumista tai sitä, ettei ehtisi tehdä valmista. Aiemmin saattoi hillota ideoitaan pitkään, ennen kuin tiimi (saati asiakas) kuuli niistä. Lyhyempi työaika pakottaa ideoiden nopeaan testailuun työkavereilla. Olen huomannut, että on yllättävän palkitsevaa saada välitöntä palautetta heti ja usean eri ihmisen suusta.

Keskeneräinen luovuus ei ole huonoa luovuutta. Se on nopeampaa, mutta ennen kaikkea yhteisempää ja jaetumpaa. Parhaassa tilanteessa näin on toki riippumatta työpäivän pituudesta.

Keskeneräisyys on ennen kaikkea mahdollisuus, ei uhka. Lopulliset, toteutukseen etenevät ideat ovat vieläpä paljon parempia kuin ne yksinäiset ensimmäiset. Tiiviin tiimityön ja reflektoinnin avulla kasvavat myös itsetuntemus ja ammatillinen itsevarmuus.

Kiire voi tulla, vaikka olisi kaikki maailman aika

Jos emme eläisi etätyöaikaa, käyttäisin ylimääräisen vapaa-ajan museoissa, kahviloissa, kirjastoissa, päiväleffassa. Etänä olen keskittynyt äänikirjoihin ja lumessa liikkumiseen. Kirjat inspiroivat, ihmisääni inspiroi, kengän alla narskuva lumi inspiroi.

Monesti ajatellaan, ettei luovaa tai asiantuntijatyötä voi kellottaa. Niin varmasti osittain onkin. Palaudun kuitenkin kuuden tunnin työpäivästä paremmin kuin 7,5 tunnin työpäivästä. Työasiat painavat mieltä paljon vähemmän kuin ennen. Kuusi tuntia päivästä pystyy ideoimaan ja edistämään asioita tehokkaasti, mutta muuta aikaa jää niin paljon, että kiireisenkin päivän syke ehtii tasaantua.

No mitä sitten, kun tulee kiire? Tai jos venyy ylitöiksi? Tarkoittaako se automaattisesti sitä, että kuuden tunnin työpäivä on utopistista haihattelua, joka ei voisi pitkällä aikavälillä ihan oikeasti onnistua? En usko. Joskus aika vain loppuu kesken riippumatta siitä, minkä mittainen työpäivän pitäisi olla.

Jos kuuden tunnin työpäivän päälle tulee pari tuntia ylitöitä, ne eivät kuormita samalla tavalla kuin kellon ympäri näppäimistön hakkaaminen. Lapset ehtii silti hakea omalla vuorollaan päiväkodista, näkee talvenkin keskellä pilkahduksen päivänvaloa ja jaksaa ennen kaikkea olla kiinnostunut kaikesta uudesta: suksien voitelusta ja hiihtämisestä, Yle Areenan Aikuisten toisesta tuotantokaudesta, Anni Kytömäen Margaritasta.

Lisää omaa aikaa, lisää toimintaa, lisää hyvää mieltä

Oman osansa työaikakokeilusta saa siis myös vapaa-ajan minä. Edustan sitä suurta joukkoa ihmisiä, jotka haaveilevat henkilökohtaisista luovuusprojekteista, mutta joilla on muka aina liian kiire toteuttaa niitä. Nyt työ ei ahmaise energiaani. Nyt ei ole kiire.

Pari päivää sitten, myöhään sunnuntai-iltana ennen työviikon alkua, stressasin kirjoitushommia. Kirjoittamattomat tekstit piinasivat, enkä saanut nukutuksi.

Nousin ylös ja kirjoitin liuskan siitä, kuinka köyhä kalastajapariskunta palaa kotiin pienen muikkusaaliin kanssa. Tekstistäni huomasi, että olen viime aikoina hurahtanut 1950-luvulle sijoittuviin naistarinoihin. Googletin sotaa edeltävän ajan maalaispirttejä, jotta osaisin kuvailla porstuaa oikealla tavalla. Uskalsin käyttää ja sanoittaa keskeneräisiä ajatuksia, kirjoittaa ihan vain itseäni varten.

Uni tuli hyvin. Jos olisin stressannut työasioista, näin ei varmasti olisi käynyt.

Pieni stressaaminen omista jutuista on suhteellisen harmitonta, jos se tuo tyytyväisen olon, hyvän unen ja inspiroituneen alun työviikolle. Vapaa-ajan minän luovuus inspiroi, motivoi ja kannustaa työminän luovuutta, jotta sekin uskaltaisi puhjeta kukkaan. Ja se on kuulkaa hunajaista se.

Ps. Palautin tämän tekstin editorillemme Saaralle saatesanoilla ”Saa ehdottaa rohkeasti muutoksia, ei ole viimeistelty. Tuli aika henkilökohtainen, musta kiva niin.”