Flow Festival keräsi yhteen katu-uskottavat milleniaalit ja osoitti karulla tavalla sen, mitä some on saanut meissä aikaan.

Virtaan Lapin Kulta Red Arenalta vegaanikujalle päin. New Order on juuri lopettanut soittonsa ja tuhatpäinen massa vyöryy kohti uusia kokemuksia.

Niin minäkin. Minulla on nälkä.

Matkalla vegaanitaivaan luo törmään glitterillä ja hapsuilla koristeltuun nuoreen naiseen. Hän tanssii keskellä katua musiikin tahdissa – musiikin, jota ei ole.

Kasvot hymyilevät ja hampaiden välistä karkaa äänetöntä naurua. Kädet kurkottavat ilmaa niin, että nahkatakin hapsut hulmuavat tuulessa – tuulen, jota ei ole.

8

Parin metrin päässä tummiin pukeutunut tyttö kuvaa tilannetta. Hän kävelee hitaasti ja vakaasti glitterinaisen ympärillä, puhelin visusti tarkennettuna kohteeseen. Linssi tallentaa hymyn, poseerauksen ja flirtin.

Snapchat laulaa.

Tuijotan tilannetta kuplan ulkopuolelta – ja kiusaannun.
Ympärilläni oleva väkijoukko ei ole moksiskaan.

A girl’s gotta do what a girl’s gotta do.

Katselen ympärilleni. Joka toinen puhuu puhelimelleen kuin parhaalle ystävälleen. Flow’n valokirjaimien edessä on selfiejono.

Mitä meille on tapahtunut?

Vaikka sosiaalinen media on ollut jo vuosia käytössämme, emme vieläkään osaa hahmottaa sen valtaa. Me luulemme olevamme somen ja sen sisällön luojia, vaikka todellisuudessa olemme samalla sen tuotoksia.

Kaikki alkaa somesta ja päättyy someen.

Ympyrän kierto on loputon.

2

Vuosien varrella meistä on muotoutunut maailmankansalaisten sijaan somekansalaisia.

Ja nyt me olemme kerääntyneet pääkallopaikalle. Täällä meidän virtuaalinen höttömaailmamme konkretisoituu karulla tavalla.

Flow Festival on sosiaalisen median, populaari- ja hipsterikulttuurin manifesti. Katu-uskottavien milleniaalien suviseurat.

Kolme päivää solkenaan asioita, mistä sinun pitäisi tietää ja mistä sinun kuuluisi puhua.

Vaatteita, mitä sinulla pitäisi olla päällä ja ruokaa, mitä sinun kuuluisi syödä.

Bändejä, joita sinun pitäisi kuunnella ja kappaleita, joista sinun kuuluisi pitää.

Yhden rakennuksen ulkoseinään on kirjoitettu valokirjaimin: Tell me how do I feel.

Niinpä.

3

Olemme itse luoneet tämän ohjeistuksen somessa, ja samalla me noudatamme tätä ohjeistusta orjallisesti. Ryhmäpaine on käsinkosketeltava.

Koska kukaan meistä ei oikeasti ole luonnostaan niin cool kuin mitä Flow’ssa pitäisi olla, me valmistaudumme juhliin viikkoja etukäteen. Katsomme mallia, mistäpä muualtakaan kuin somesta.

Pinterest, Tumblr ja Instagram – kertokaa mitä laittaa päälle, oi muotijumalat!

YouTube – opasta, miten maalataan muhkeat tummanruskeat huulet!

Spotify – johdata kasarivaikutteisten synasoundien saloihin!

Tilaamme vaatteet Asokselta viikkoja etukäteen ja opettelemme Flow’n soittolistan ulkoa. Päivää ennen festaria viimeistelemme hennatatuoinnit ja h-hetkenä asetamme päähämme pyöreät aurinkolasit.

Avot – olemme syntyneet uudestaan.
Olemme Flow-kelpuutettuja somekansalaisia.

Kun kävelemme portista sisään, päässämme soi: ”I wish that I could be like the cool kids, ’cause all the cool kids they seem to fit in.” Meitä hymyilyttää.

Me todellakin olemme one of the cool kids ja me todellakin fit in.
Ja nyt koko maailman täytyy saada tietää siitä.

Tässä kohtaa some astuu kuvaan. Jälleen kerran.

Aito nautinto syntyy kokemusten sijaan onnistuneista kuvista.
Instagram täyttyy viikonlopun aikana päivän asuista, Flow-kylteistä – ja kaasukelloista.

Nyt ehkä kysyt, mikä on kaasukello?

7

Se on se rautainen kehikko, mistä otit kuvan ja postasit Instagramiin hashtagilla #FlowFestival, yhdessä 45 531 muun ihmisen kanssa.

Katson tallentamisen hetkiä ulkopuolelta ja naurahdan.
Onpa pinnallista toimintaa.

Yhtäkkiä tuntuu kuin vatsastani putoaisi pohja.

Tietääkö kukaan, että minäkin olen ollut täällä?
Tietääkö kukaan, että minäkin olen one of the cool kids?

Sian keikan jälkeen nappaan kaverini kainaloon. Nappaamme 15 selfietä. Taustalla kimmeltää se sama kaasukello. Valitsen otoksista tärähtäneen kuvan, sillä pieni heilahdus tuo kuvaan aitouden tunnun. Aivan kuin oikeasti olisimme nauraneet niin paljon, että kamera ei pysyisi käsissä.

Oikeasti käteni tärähti, koska poseeratessamme kämmeneni osui oudosti edessä olevan katsojan niskaan.

Pidän kuvatekstin lyhyenä, koska kukaan ei jaksa lukea liian pitkiä tekstejä. (Elleivät ne käsittele jotakin suurta oivallusta – esimerkiksi syntymäpäiväonnittelujen jälkeen sitä, kuinka paljon ympärillä on ihania ja inspiroivia ihmisiä.)

Lisää pari hassua emojia. Postaan kuvan.

jooje

Ensimmäinen tykkäys. Toinen tykkäys. Huh.
Tunnen painon lipuvan hiljaa harteiltani.

Olen olemassa.

Nyt kaikki tietävät, että minäkin olin täällä.
Nyt kaikki tietävät, että minäkin olen one of the cool kids.

Ja kas, some-ympyrä sulkeutuu ja kierros alkaa jälleen alusta.

Kirjoittaja Susanna Hyvärinen on Vapa Median kesäharkka, jolla on viha-rakkaussuhde ihmisten somekäyttäytymiseen.

Kansikuva: Janne Simojoki
Instagram: @unavalomablanca @ninasht @kukonpoika @missbrask @sususki 

Comments are closed.