Vapa Media opastaa sinua matkalla halki verkon viidakon. Mikäli haluat saada verkkopresenssisi kerralla kuntoon, tiedät olevasi oikealla sivulla.

How to get your digital magazine funded (and still complain about it)

How to get your digital magazine funded (and still complain about it)

Today Tommaso De Benetti shares his experiences of online publishing with us: ”For reasons mostly unknown, me and the French never got along very well. It’s history, it’s soccer, it’s Carla Bruni cowardly changing her citizenship: I cannot say.”

Recently, however, I found a reason to love appreciate them once more: Ulule.

As US based comptetior Kickstarter, Ulule’s idea is to help people fund their projects, being them short movies, music records, or, in my case a digital magazine.

Players, that’s the name, is – simply put – the magazine me and the rest of the editorial team wanted to read. Incidentally, an Italian magazine like that just didn’t exist, so putting it together was a no-brainer. Players speaks about media: movies, music, books, games, web. More specifically, the idea is to select stuff we find amusing and offer it to our audience. If we review something bad (and we do), it’s probably because it’s just spectacularly bad.

Before launching we were torn about the business model to adopt. We wanted to make it visually beautiful, and written with quality in mind. All this requires a lot of work: we didn’t want to make money out of it, but at least we wanted not to lose money in the process. How to get something back when people are used to have everything for free on the web? Luckily enough, most of the collaborators had other projects or initiatives going on: some are renown journalists, some are running podcasts, others made their name on forums where users were overlapping our target audience. We then decided to see if we could inspire trust in at least a core group of followers and get them to support us with some expenses. The bet was won: we reached (and surpassed) our goals in both the fundraising campaign we set up on Ulule (see Campaign 1 and 2).

In our model supporters get special rewards, the most important of which is preview access to the new issues of Players. All the others get the magazine for free, but 15 days later.

All nice and good then? Not quite.

First of all: Ulule protects the identity of supporters slightly too well. Despite the instructions in the FAQ and reminders everywhere, most of them forgot to leave their data in the form. Since you do not even get their emails before the project is fully founded, we faced the problem of understanding who is who before granting preview permissions for the new issues of Players.

Secondly: the project does not get funded and there is no exchange of money if the goal is not reached within the deadline. It does make sense (if you need 5000€ for a movie and you collect 1000€, most likely you have to change your plan), except that the deadline has to be agreed with Ulule’s team. Don’t get me wrong: they are extremely kind, but I have the feeling they do not completely understand how hard is to get Italians to pay for anything. As a matter of fact, we reached our goals just in time in both cases, and we had to help it a bit.

Third and most important reason for malcontent: a project like ours need a fundraising without a deadline (we are selling subscriptions, in a way), and crowdfunding platforms are simply not flexible enough for that (yet).

So, as much as I am amazed that we collected more than 1100€ in just two months from voluntary donations, we will try something different from now on. What we found out so far is that freemium models can work even for small projects, if people trust you and the product is exciting enough. Justhow long we can keep new supporters coming, that’s a story you will read here in a few months.

Tommaso De Benetti  is a young and dynamic lover of media and communications living in Helsinki. Spending most of his time discussing the industries of games and music, he runs Writing Bold, a freelance copywriting service about technology. He’s also a regular employee at Microtask, one of the leading companies in the field of crowdsourcing and distributed work. 

10.02.2011
Tommaso Debenetti

Kommentoi artikkelia

Viimeisimmät blogaukset

Sata tuntia somettamatta

Pääsiäisenä kuuluu paastota. Joten kirjoittaja paastosi somesta.


To 17.4. klo 20.30

Olen varoitellut jo alkuviikosta lähipiiriäni lähenevästä somepaastosta. Tsekkaan vielä kertaalleen läpi viisi sähköpostilaatikkoani ja kirjoitan muutaman pääsiäistoivotuksen Facebookkiin ja Twitteriin. Vedän syvään henkeä.

klo 22.15

Teen viimeisen Facebook-päivitykseni neljään vuorokauteen:

”Tällä kellonlyömällä alkaa elämäni ensimmäinen somepaasto. Eli jos on asiaa, niin SOITA! En myöskään sattuneesta syystä pysty facettamaan, twiittaamaan, pinnaamaan tai whatsappaamaan kokemuksiani tästä koko pääsiäisen kestävästä tuskasta.”

Painettuani ”julkaise”, Facebook sylkäisee kuin kiusaksi ilmoituksen uudesta ystäväpyynnöstä. Hyväksyn uuden tuttavuuden kaverikseni, mutta en enää ehdi tutustua hänen profiiliinsa tarkemmin, saati siivota omaani edustavampaan kuntoon. Päivitykseni alkaa kerätä tykkäyksiä, mutta sivuutan päättäväisesti uudet notifikaatiot. On tullut aika jättää hyvästit.

klo 23.15

TV-ruudussa vilkkuvat twiitit tekevät kipeää. Haluaisin osallistua suorana lähetettävästä tv-ohjelmasta kiivaana vellovaan keskusteluun, mutta sen sijaan hautaan puhelimen syvälle sohvan uumeniin. Yhtäkkiä puhelin alkaa piipata ja sohva täristä. Kurottaudun salamannopeasti poistamaan seireenien tavoin laulavat sovellukset puhelimesta.

Bongaan ystäväni tv-ohjelman yleisöstä. Suustani pääsee kirosana, kun muistan, etten voi whatsapata asiasta kenellekään.

Pe 18.4. klo 10.30

Näin yöllä painajaista siitä, että avasin Facebookin vahingossa kesken paastoni. Mietin, mistäköhän somessa tällä hetkellä keskustellaan. Koska en keksi muuta tekemistä, alan siivota.

klo 20.30

Tapaan ystäväni lasillisten merkeissä. Pöydässä hän ryhtyy naputtamaan puhelintaan. Käteni kouristuvat ja peukaloni jännittyvät. Haluaisin jakaa mielipiteeni päivällä näkemästäni elokuvasta maailmankaikkeuteen. Päivittää edes yhden pienen kuvan skumppalasista. Katsoa, ketkä ystävistäni ovat viettämässä perjantaita.

Alan vähitellen ymmärtää, miltä sauhuttelun lopettaneista tuntuu tupakkakopissa.

Skumpilla

La 19.4. klo 17

Pohdin vieläkin, millaista keskustelua paastoni on mahtanut herättää somessa. Pidättäydyn kysymästä kämppikseltäni, kuinka moni tykkäsi statuksestani. Hämmennyn huomatessani, kuinka paljon haluankaan kontrolloida sosiaalisen median substanssiani.

Illaksi suuntaan ystäväni syntymäpäiväkutsuille, mutta minulla ei ole hajua sen kummemmin juhlien aloitusajankohdasta kuin osoitteestakaan. Kutsu kun on vain Facebookissa.

Su 20.4. klo 15

Aurinkoiselta Töölönlahdelta saisi napattua kivan kuvapäivityksen ja WhatsAppista voisi hankkia seuraa lenkille. Mutta kun ei. Lämpimästä ilmasta huolimatta saan kylmiä väreitä, kun mietin, moneenko eilisillan videoon minut on jo ehditty tägätä.

Töllis

Ma 21.4. klo 13

Puhelimeni soi matkalla sukulaisten luokse. Vastaan heti, vaikka normaalisti soittaisin vasta illalla takaisin.

Ruokapöydässä keskustelemme eilispäivän lentoturmasta. Huomaan, etten ole jaksanut avata viikonlopun aikana konetta, ja olen etääntynyt somen lisäksi myös uutisvirrasta.

Ti 22.4. klo 9.45

56 WhatsApp-viestiä, 27 Facebook-ilmoitusta, viisi inbox-viestiä ja kaksi twiittiä, eikä yhdenkään niistä sisältö ollut sellainen, mikä olisi vaatinut reagointia maailmanlopun nopeudella.

En päätä kirjoitustani ”some on hyvä renki, mutta huono isäntä” -tyylisillä latteuksilla, vaan suosittelen sinua kokeilemaan henkisen kovalevyn tyhjentämistä hetkeksi. Valitse somepaaston ajankohdaksi kuitenkin sellainen hetki, jolloin muukin maa irtautuu arjesta. Seuraava tilaisuus tähän lienee juhannuksen tienoilla.

Tauon jälkeen olosi on (alun eroahdistuksesta huolimatta) varmasti virkistynyt, ja erilaiset sosiaalisen median sovellukset tuovat jälleen helpotusta ja viihdykettä elämään. Eli juuri sitä, mitä varten ne ovat tarkoitettukin.

Kuvat: Gabtor Apple, Gatanass, Jarmo Manner / Flickr

Wilson?

Uudistamista vai ”uudistamista”

Kirveen_osatTämän tarinan päähenkilö on kirves. Näennäisesti yksinkertainen ja vuosituhansia vanha esine. Tahdon kertoa sen avulla tarinan hyvästä suunnittelusta. Tarinan, jossa tapahtuu todellinen uudistuminen.

Uudistaminen on hieman samanlainen taikasana kuin design. Molemmat viittaavat siihen, että jotakin asiaa on nyt suunniteltu ja huolella. Että joku on parempi kuin ennen.

Design näkyy hintalapussa ja tuotteen nimessä tarramaisena etuliitteenä. On design-sitä ja design-tätä. Samalla tapaa on uudistettuja pakkauksia, uudistettuja verkkosivuja ja uudistettuja brändejä. Uudistus-sanassa todellakin on positiivinen klangi, ja sen vuoksi yrityksillä on jatkuvasti valtava tarve uudistaa tai ainakin väittää uudistavansa.

Jaankin uudistamisen kahteen kategoriaan: kosmeettiseen uudistamiseen ja teknologiseen uudistamiseen. Mielestäni teknologinen uudistaminen on aina kosmeettista uudistamista arvokkaampaa ja vaikeampaa. Sen kautta tapahtuu kehitystä. Havainnollistan eroa kirveiden eli kirvesten kautta.

Kosmeettinen uudistaminen

Tässä on Fiskarsin X10 -kirves:

Kyseinen kirves muistuttaa hyvin pitkälti hieman vanhempaa mallia samalta valmistajalta:

 

 

 

Kaiken lisäksi molemmat Fiskarsit muistuttavat hyvin paljon perinteisen mallista kirvestä, josta on toki tehty uustuotantoversioita tuhansittain. Tässä Clas Ohlsonin versio:

 

 

Tällä kirveskimaralla haluan sanoa sen, että usein uudistukset ja suunnittelutyön tulokset ovat enemmän tai vähemmän kosmeettisia ja/tai tuotannollisia. Materiaalit ja tuntuma vaihtelee hieman, muodot poikkeavat vähän. Siltikin, kaikki kunnia Fiskarsin komposiittikirveelle. Se on erinomainen tuote.

En kuitenkaan väittäisi, että mikään Fiskarsin kirvesperheen tuote olisi kovinkaan mullistava. Että se olisi jotain fundamentaallisesti uutta sitten, noh, kirveen keksimisen. Se on eittämättä paranneltu versio. Mutta niin ovat monet muutkin uudistuksiksi väitetyt asiat. Paranneltuja versioita, ei todellisia uudistuksia. Ei mitään uutta auringon alla.

Teknologinen uudistaminen

Onneksi aina löytyy myös toimijoita, jotka sekoittavat pakkaa ja luovat jotain ratkaisevasti uutta. Näitä uuden luomisen tapoja on ainakin kaksi erilaista:

1. Luoda jotain, mikä tekee saman työn kuin esikuvansa, mutta toisin.

2. Luoda jotain, mikä auttaa esikuvaansa tekemään työnsä paremmin. Eli ns. lisäosa.

Kirvesmaailmassa näitä todellisia uudistuksia edustavat Vipukirves (parannusluokka 1.) ja tuntematon pölkyn ympärille asetettava ketju (parannusluokka 2.).

Kosmeettiselle uudistamiselle on paikkansa siinä missä teknologiselle uudistamisellekin. Yleistäen voisi todeta, että kosmeettinen uudistus on riskittömämpää ja voittokertoimeltaan pienempää kuin teknologinen uudistus. Yritysten ratkaistavissa on puolestaan se, kumpaan kelkkaan he haluavat hypätä.

Ja pahinta on tietenkin väittää kosmeettista uudistusta teknologiseksi.

Kirveen_osat

Hipster business

Nyt todellinen hipsteri etsii trendikkään kohderyhmän ja perustaa oman start up -yrityksen.

Stipsterit

The Guardianin mukaan stipster-ilmiö on kuuminta hottia Skandinaviassa. Stipsterit ovat nuoria start upin perustaneita hipstereitä, joita viehättää pohjoisen puhtaus, onnelliset ihmiset ja aitous. Heidän toimialaansa on useimmiten ruoka, muoti tai media ja markkinointi. Pohjoismaiden ohella myös Berliinistä povataan stipstereiden pyhiinvaelluskohdetta.

Jos olet juuri perustanut start upin, joka toimii edellä mainituilla toimialoilla ja perustuu vahvasti verkkoon, käytät sanaa ”sosiaalinen” yli kymmenen kertaa päivässä ja macistasi löytyy jos jonkinmoista tarraa, olet mitä todennäköisimmin stipsteri. Asia kannattaa kuitenkin vielä varmistaa täällä. Jos sinulla ei vielä ole omaa yritystä, mutta liikeideoita vaikka muille jakaa, niin testaa huviksesi, olisiko sinusta stipsteriksi Hipster CEO:n avulla.

More is more?

Hipsterit ovat iso bisnes. Vaikka moni heistä pyörittääkin jo omaa yritystä, ovat hipsterit myös itse merkittävä markkinoinnin kohderyhmä. Hipsterit muodostavat globaalin kohderyhmän, josta mikä tahansa toimiala voi työstää itselleen sopivan alakohderyhmän.

Kidsterit

”Kidstereille”, eli suomalaisittain ”lapstereille” suunnatuille tuotteille näyttäisi esimerkiksi olevan paljon kysyntää. Viime viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Lapsimessuilla esitteli toimintaansa jo neljättä kertaa Kids Design Block. Ryhmään kuuluu kahdeksan suomalaista lasten design brändiä (Aarrekid, Höö, Kakara, Marakattimarssi, Muru, Onni ja Ilona, Paapi Design sekä Punainen Norsu).

Lokakuussa ensimmäisen kerran ilmestynyt indie-lehti Kidd.O katosi hyllyistä nopeasti trenditietoisimpien vanhempien käsiin. Ensimmäistä loppuunmyytyä numeroa painettiin 6000 kappaletta, ja toisen numeron kohdalla painos nostettiin jo 9000:een. Kidd.O:n päätoimittajan Anu Levy-Korvenkontion mukaan suomalaisesta konseptista on kiinnostuttu jo Australiassa, Belgiassa, Saksassa sekä Ranskassa.

Sipsterit, carsterit, glitzerit…

Oletko jo kuullut juomakulttuuritietoisista ”sipstereistä”? He viettävät kaiken vapaa-aikansa festareilla, taidegallerioiden avajaisissa ja pop up -klubeilla. He arvostavat rentoa elämäntyyliä ja nautiskelevat lempijuomaansa muiden sipstereiden seurassa. Sipsterin kädessä näkee useimmiten pienen lähipanimopullon, mutta välillä myös Heinekenin tai jopa Happy Joen.

Tunnetuimmista brändeistä on olemassa jo valmiiksi hipstereille suunnattuja logoversioita. Hipstereille myytävä tuote voikin olla oikeastaan mitä tahansa. Audi markkinoi uutta A3-malliaan urbaaneille kaupunkikulttuurista kiinnostuneille nuorille aikuisille. Automotive News:n toimittajan Gabe Nelsonin mukaan kyse on hipstereistä, jotka nimeän tässä yhteydessä carstereiksi (Audin myyjille suunnattua esitettä voit vilkaista täältä). Nelson kuitenkin kritisoi, ettei erikoisuutta tavoittelevia hipstereitä kiinnosta suuryritysten tuotteet.

Mäkki

Yksi hipstereiden pieni, mutta nousussa oleva alakulttuuri ovat kauneudesta ja glamourista kiinnostuneet ”glitzerit”. Heille palvelujaan mainostaa esimerkiksi Glitzerklub, joka on naistaiteilijoiden perustama koristepalvelukonsepti, josta ei bling blingiä puutu. Ennustan, että  säihkettä ja kimallusta rakastavia glitzereitä nähdään ensi kesänä jo paljon. Eli meikki- ja kauneusalan yrittäjät ping, ping PING!

Hipstereistä voi jalostaa loputtomasti uusia kohderyhmiä. Suosittelen lämpimästi, että kun olet löytänyt oman alakohderyhmäsi (olkoon se sitten booksteri, bikesteri, tai dogsteri), niin ryhdyt rohkeasti stipsteriksi.

Kuvat: Dan Raven, Félix P. / Flickr

Kidsteri

Älä huku verkkoon

Verkko muuttuu jatkuvasti ja niin verkossa toimivien yritysten logiikkakin.

Amerikkalainen kuvapankkipalvelu Getty Images vapautti maaliskuussa 35 miljoonaa kuvaa ei-kaupallisten toimijoiden, kuten blogaajien käyttöön. Syy vesileimojen poistoon oli yksinkertainen: kuvia pystyi googlata ja tallentaa kuvan ostaneelta sivustolta helposti.

– Kuvien tekijänoikeuksia rikotaan jatkuvasti. Esimerkiksi Pinterestissä näkyy paljon materiaaliamme käyttäjien ladatessa niitä sinne. Niin Pinterest kuin mekin olimme asian edessä yhtä voimattomia, Getty Imagesin Pohjoismaiden johtaja Tom Tramborg kertoo.

”Embedd”-malli markkinoille

Getty Images on ensimmäisenä kuvatoimistona maailmassa vapauttanut kuviaan osalle käyttäjistä. Yrityksen materiaali ei kuitenkaan ole täysin vapaata riistaa vieläkään.

– Olemme lanseeranneet joistakin kuvista niin sanotun ”embedd”-mallin, jossa kuvan saa lisättyä sivustolle linkin avulla. Koodi toimii samalla tavalla kuin Youtuben jakamiskoodi, Tramborg sanoo.

Muutos on kerännyt valokuvaajilta kiitosta, sillä kuvaajan nimi tulee automaattisesti näkyviin upottamisen myötä. Upotetun kuvan yhteydessä näkyvät kuvaajan nimen lisäksi sosiaalisen median jakamisikonit sekä Getty Imagesin logo.

The Vergen ohella British Journal on Photography on kritisoinut uudistusta muun muassa siitä, ettei tarjolla ole kuvia tuoreista tapahtumista tai suosituista henkilöistä. Esimerkiksi Obaman kuvaa on vaikea löytää. Lisäksi kuvia on linkattavana vain yhdessä koossa. Tramborgin mukaan parannettavaa löytyy aina.

– On muistettava, että kolme kuukautta sitten kuvien upottaminen ei ollut edes mahdollista. Palvelu tulee vielä kehittymään.

Muuttuva toimintaympäristö

Getty Images voi kerätä iframen kautta käyttäjätietoja tai käyttää jaettuja kuvia mainosten näyttämiseen. Kuvien lataamisen myötä esimerkiksi mainosten jakaminen käyttäjien sivuille helpottuu. Toistaiseksi Tramborgin mukaan Getty Imagesilla ei kuitenkaan ole tällaisia suunnitelmia tiedossa, ja yrityksen pääliiketoimintamalli aiotaan pitää samanlaisena kuin ennenkin.

Verkko muuttuu, joten yritysten on kyseenalaistettava toimintaansa sopivin väliajoin. Esimerkiksi Spotify on lanseerannut vuodesta 2006 lähtien ainakin kuusi erilaista versiota palvelusta. Myös verkkomediat kokeilevat erilaisia tapoja kerätä rahaa kassaan. Etelä-naapurimme suurin sanomalehti Eesti Päevaleht tarjoaa artikkeleiden alkua ilmaiseksi, mutta jutun loppuun lukemisesta veloitetaan.

Montako Youtube-videota ehdittiin katsoa, jakaa, upottaa ja linkittää, ennen kuin Google keksi mainostaa niiden avulla? Niin. Vaikka yrityksesi toimisikin jo netissä, niin ympäristöä on seurattava sielläkin jatkuvasti.

Kuva: Vapa Media

Tom Tramborg (2) & TImo Pätiälä

Onko sinun yritykselläsi jo oma sisältöstrategia?

Kahdeksan yleisintä väittämää sisältöstrategian tarpeettomuudesta. Ja kuinka ne kumotaan.


1. “Ei meidän yritys tarvitse sisältöstrategiaa.”

Suurin osa ihmisistä käyttää aktiivisesti verkkoa, joten jokainen yritys tarvitsee oman näkökulman siihen, mihin se verkkoa käyttää. Kohderyhmät viettävät verkossa aikaa etsiäkseen tietoa, keskustellakseen ja viihtyäkseen.

2.  “No meillä on jo verkkosivut.”

Pelkkä verkkosivuleiska tuskin tyydyttää sitä tarvetta, joka verkossa surffailijoilla on. Se tehdään sisällöillä, jotka verkkosivuilta löytyvät. Sitä paitsi verkkosivut ovat vain yksi osa yrityksen digitaalista presenssiä. Ihmiset voidaan tavoittaa myös muilla kanavilla sisältöstrategian avulla. Strategian avulla määritellään näille kanaville rooli ja niissä liikkuvat sisällöt, joiden kautta kuluttajat ohjataan verkkosivulle.

3.  “Ei meidän asiakkaatkaan oo siellä.”

Tilastokeskuksen mukaan enemmistö 25–74 -vuotiaista käyttää verkkoa useita kertoja päivässä. Senioritkin omaksuvat nopeasti uusia verkkopalveluita. Todellisuudessa vain ani harva yritys voi valehtelematta sanoa, etteivät sen asiakkaat käyttäisi nettiä.

On kuitenkin eri asia, toimiiko yrityksen kohderyhmä sosiaalisessa mediassa. Verkkopresenssi ei välttämättä tarkoita samaa kuin sosiaalinen media. Oleellista onkin ymmärtää, mikä on yritykselle ja sen asiakkaille paras tapa olla yhteydessä toisiinsa.

4. “Ei meil oo tällaseen aikaa, eikä rahaa.”

Todellisuudessa hyvin tehty strategia säästää sekä aikaa, että rahaa. Sisältömarkkinointi on paljon edullisempaa kuin perinteinen mainonta. Sisältömarkkinoinnin avulla voidaan tavoittaa ostetun mediatilan sijaan asiakkaat suoraan yrityksen omien kanavien kautta.

5. “No mut ei me osata.”

Digitaalinen kenttä muuttuu jatkuvasti, ja on totta, että perässä pysyminen voi olla välillä haastavaa. Mutta jos omaa osaamista ei kehitetä, niin saatetaan pian huomata, että ollaan auttamattomasti myöhässä. Kaikilla on mahdollisuus oppia tämä asia ja hyödyntää sitä.

6.  “Mitä hyötyä sisältöstrategiasta muka on?”

Huolimatta kuumottelevasta strategia-sanasta, sisältöstrategiakoulutuksessa paneudutaan organisaatioon hyvin konkreettisella tasolla aikatauluineen sekä resursseineen. Aktiivisella sisällöntuotannolla ja dialogilla asiakkaiden kanssa voidaan tukea tuotteiden tai palveluiden tunnettuvuutta sekä lisätä haluttavuutta, ja sitä kautta yrityksen myyntiä ja liikevaihtoa. Liian usein sisältöä tehdään sisällön vuoksi, eikä sen takia, että sitä kautta myytäisiin asioita.

 7.  “No millasta sisältöä me sit tehtäs?”

Yrityksen tulee tehdä kohderyhmälähtöistä ja yrityksen liiketoimintaa tukevaa sisältöä. Ja se, mitä tämä minkäkin yityksen kohdalla on, määritellään sisältöstrategia rakentamalla. Jokainen yritys on erilainen.

8.  “Mut eiks kaikki mahdollinen oo jo tehty?”

Kaikista yrityksistä löytyy osaamista, asiantuntemusta ja tuotteita, joista voidaan kertoa ihanalla tavalla. Mikä on esimerkiksi sinun yrityksessäsi se X-factor, joka erottaa teidät muista toimijoista? Tällä hetkellä liian moni yritys tekee samanlaista sisältöä. Rakentamalla hyvän sisältöstrategian yritys löytää oman uniikin sisällöntuotannon tapansa.

Kuva: Vapa Media

Print

Mitä jokaisen tulisi tietää maailmasta

Sosialistinen TV

Docventures oli yksi viime vuoden menestyneimmistä tv-sarjoista ja samalla Suomen ensimmäisiä transmediaisia ohjelmakokonaisuuksia. Nyt yleisö vaatii Docventuresin tekijöiltä uutta tuotantokautta.

Keskiviikkona järjestetyssä Journalismiseminaari 2014 -tapahtumassa pohdittiin yhteisöjen merkitystä journalismille sekä uudenlaisia journalismin muotoja. Seminaarissa shown varastivat Docventures-ohjelman Riku Rantala yhdessä Gimme Ya Wallet ja Not Guilty Oy:n vastaavan tuottaja Elise Pietarilan kanssa.

Docventures oli yksi viime syksyn suosituimmista tv-sarjoista. Yle on yrittänyt nuorentaa TV2-kanavaansa jo muutaman vuoden verran, mutta investointi Docventuresiin tuntuu yhtiön järkevimmältä vedolta aikoihin.

– Esittelimme jo vuonna 2003 idistämme Docventuresin tyylisestä sarjasta Maikkarille. Tosin tällöin some ei ollut vielä suunnitelmissa mukana. Yle kuitenkin valikoitui kanavaksi, sillä siellä on enemmän asiantuntemusta dokkarien hankinnasta sekä lihaksia Docventuresin kaltaisen ohjelman pyörittämiseen, Rantala kertoo nuorten aikuisten keskuudessa nopeasti sensaatioksi nousseen sarjan alkumetreistä.

Social TV

2000-luvun lopulla someaalto ryöpsähti kunnolla Suomeen. Vähitellen Rantalan päässä alkoi pyöriä ajatus transmediaisesta ohjelmakokonaisuudesta.

– Yks ilta tuijotin telkkaria iPad sylissä ja luuri kädessä. Twitter ja Facebook oli auki ja WhatsApp huusi koko ajan. Tajusin, et tällanenkin nelikymppinen mies on niin diginatiivi kuin olla vaan voi. Meillä on nykyään ihan kultakalan keskittymiskyky, Rantala kertoo.

Alunperin ohjelmaa oli tarkoitus lähteä rakentamaan jonkinlaisen yöchatin muotoon.

– Jos se ei tapahdu livenä, niin sitten se ei tapahdu ollenkaan. Chatti-ideasta kuitenkin luovuttiin ja siirryttiin vähitellen ideoimaan shoutboxia, Twitteriä, Instagramia ja Facebookia. Ei saa kuitenkaan unohtaa, että massamedian voima on huikea. Se nyt vaan on niin, että se iltanuotio palaa meillä kaikilla olohuoneen nurkassa. Se on jotenkin voimaannuttavaa.

Miespuolisilla faneilla ei tee mitään?

Ohjelman startattua Docventuresin somekanavat räjähtivät käsiin. Facebookiin kertyi hetkessä kymmeniätuhansia tykkääjiä. Suurin osa tykkääjistä oli nuoria, alle 45-vuotiaita miehiä, mutta Rantalan mukaan ”vauvafoorumien pahimpien blaastaajienkin” toivottiin osallistuvan yhtä lailla keskusteluun.

– Oon kuullu, että tykkääjiä voi myydä mainostajille 30 sentin kappalehinnalla. Tosin Kauko Röyhkän mukaan miespuolisilla faneilla ei tee yhtään mitään, Rantala vitsailee.

– Kun yleisö on saavutettu somessa, sillä on tehtävä jotain. Se on osallistettava, Elise Pietarila jatkaa Rantalan vierestä.

Rantalan mielestä some ei kuitenkaan toimi niin, että ihmisiä pyytää tykkäilemään, jakamaan tai lähettämään jotain.

– Vaikka kyllähän esimerkiks meidän ”Vuoden överein luontokuva” -kilpailu keräsi yhden viikonlopun aikana 2000 kuvaa, Rantala ja Pietarila muistelevat hymyillen.

Kun tekijät jakaa kokemuksen, yleisö jakaa omansa

Pietarila kertoo, kuinka tuotantoryhmä sometti kuvia ja kokemuksia ohjelman tekemisestä. Vähitellen yleisö alkoi lähettää myös kuvia katsomoistaan. Sitten tulivatkin jo meemit, kuvamuokkaukset ja Hitler-video.

Yleisön ei tule antaa vaan katsoa, vaan myös osallistua. Docventuresin tuotantotiimi keksi mitä mielikuvituksellisimpia tapoja osallistaa katsojia. Tuloksena syntyi esimerkiksi Lihaton Lokakuu -haaste, Suomen paras köyhä -kilpailu sekä Liity heti kirkkoon -kampanja, jonka tuloksena jo yli 500 ihmistä on liittynyt johonkin uskontokuntaan.

Doctor Who:t

“Ravisuora helvettiin”

Docventures tuplasi loppuvuodesta alle 45-vuotiaisen katsojaryhmän TV2:lla. Pietarila povaa sosiaalisesta televisiosta tv-journalismin pelastajaa. Mutta pilaako katsojien keskittyminen jatkuvaan sometukseen katsomiskokemuksen? Rantalan mielestä vastaus on yksinkertainen:

– Ei. Näin annetaan vain oikeasti tilaa sisällöille ja journalismille kaiken kaupallisuuden keskellä.

Ensimmäisen tuotantokauden menestystä seurasivat bonuslähetykset verkossa, mutta tämä oli Rantalan mukaan vain byrokraattinen pakkoratkaisu. Kaikki kokeiluhankkeeseen varatut resurssit oli nimittäin käytettävä määräajan puitteissa.

Rantala on pysynyt koko Journalismiseminaari 2014:ssa pitämänsä esityksen ajan tv-ruudusta tutuksi tulleelle tyylilleen uskollisena. Kiroilua ja slangia ei säästellä, kun mies on päässyt ääneen. Eri alojen toimittajista ja media-alan opiskelijoista koostuvalle yleisölle hänellä on vahva viesti.

– Ravisuora sais lähteä Kakkoselta jo helvettiin. Toivottavasti saadaan pian uus Docventures tulille.

Tunna ja Riku

Kuvat: Docventuresin Facebook-sivu

Korjattu 11.4. klo 11:10: Elise Pietarilan titteli, Liity heti kirkkoon -sivuston kautta uskontokuntaan liittyneiden määrä

Tunna ja Riku

Sharing is caring – or scary?

Cloak on sovellus, joka lupaa työkalun eksien, esimiesten ja muiden potentiaalisten persona non gratojen välttelemistä varten. Kuulostaa lähtökohtaisesti näppärältä small talkia välttelevän suomalaisen korvaan. Mutta entä jos pakoilusovellukselle löytää päinvastaisen tarkoituksen?

Viime vuosien suosituimmat sovellukset rakentuvat tunnetusti jakamisen ja ihmisten yhdistämisen ilosanoman ympärille: Instagram kuvien, Foursquare sijaintitietojen ja vinkkien ja viime ajan megahitti Tinder peräti oman persoonan.

Kaikki eivät kuitenkaan rakasta jakamista ja verkostossa elämistä 24/7. Tähän vastareaktion ensimmäiseen aaltoon on tarttunut ”asosiaaliseksi verkostoksi” itseään tituleeraava uusi sovellus Cloak. Ihmisten lähentämisen sijaan se tarjoaa työkalun läheisten välttelyyn.

Sovellus on perustoiminnoltaan simppeli. Se poimii omien kontaktien viimeisimmät kirjautumiset eri sovelluksista (tällä hetkellä Instagramista ja Foursquaresta) ja merkitsee nämä varoittaviksi pisteiksi kotikaupungin kartalle. Kun kohteet lähestyvät tarpeettoman lähelle, Cloak ilmoittaa lähenevästä kohteesta hälytyksellä.

”Yikes! Anna is ½ mi away! ”

Ajoittaiseen introverttiuteen taipuvaisena suomalaisena päätin kokeilla sovellusta. Käynnistäessä Cloakin saan ensimmäisenä esiin Helsingin kartan. Se kertoo, että Antti on hetki sitten kirjautunut Bio Rexiin,  Noora Hulluille Päiville ja Salla joogatunnille. Laura ja Essi näyttävät olevan kodeissaan ja Minna hilluu Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkillä.

Foursquarea käyttävälle karttanäkymä kontakteista ei sinänsä vielä ole uusi ja mullistava. Muutamassa päivässä hälytykset tuttavien reaaliaikaisista liikkeistä alkavat kuitenkin tuntua kummallisilta. Alerttitulvassa mieleen herää väkisin ajatus  – entä jos tuttujen välttelemisen sijaan tavoittelisinkin päinvastaista, eli näiden tarkoituksellista seuraamista?

Itsetarkoituksellisesti stalkkaamiseen kehitettyjä sovelluksia on kehitetty ja kuopattu aiemminkin. Suurin haloo syntyi karmaisevasta Girls Around Me sovelluksesta, joka koosti sijaintitiedot lähettyvillä sijaitsevista naisista näiden Foursquare-kirjautumisten mukaan. Sovellus poistui sovelluskaupoista suuren mylläkän myötä. Samoilla urkkimisapajilla liikkuvat muiden muassa tviittauksista ja Flickr-kuvista sijaintitietoa poimiva Creepy sekä rikosrekistereitä, omaisuuslistauksia sekä perhetietoja penkova Background Check.

Myös Cloak mahdollista stalkkauksen ainakin teoriassa. Voit räätälöidä listan tahoista joita haluat vältellä (nämä kuuluisat anopit, esimiehet ja eksät) tai vastaavasti niistä, joiden liikkeistä haluat tietää enemmän. Huojentava tieto on, ettei vainoajan kartalle käytännössä voi kuitenkaan päätyä täysin tietämättämään – palvelu saa tiedon vain, jos olet kirjautunut paikkaan tai merkinnyt kuvallesi sijainnin.

Koin itse, että Cloak toimi parhaiten  muistutuksena siitä, miten helppoa tietojen yhdistäminen ja uudelleenhyödyntäminen käyttäjän aavistamatta on. Kun viimeksi latasit tunnelmallista kuvaa laatuillastasi yksin kotona, tulitko ajatelleeksi, että saatoit samalla päätyä pieneksi pisteeksi yhdelle 500:n Instagram-seuraajasi stalkkeriystävälliselle kartalle?

Kuva: Kuvankaappaus sovelluksesta

Kirjoittajan tarkoituksena ei ihan oikeasti ollut stalkata ketään.

kloak

“Keskustelua ei kannata kieltää”

Poliittiset järjestöt ja julkishallinnon virkamiehet viestivät yhä avoimemmin sosiaalisessa mediassa. Poliittisen kentän toimijat pitävät tätä suurena mahdollisuutena.

Vaikka eduskunta ostikin vuosi takaperin kaikille kansanedustajille iPadit, herättää viimeaikainen politiikkaan ja sosiaaliseen mediaan liittyvä kirjoittelu kummastusta. Twiittikielto kehysriihestä ja Demarit pois Facebookista ovat vain muutamia esimerkkejä aiheesta. Viestinnän asiantuntijat puoltavat kuitenkin sosiaalisen median yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle tuomia mahdollisuuksia.

Some: good cop / bad cop?

Iida Vallin työskentelee tällä hetkellä Demarinuorten tiedottajana. Demarinuoret on noin 4500 jäsenen kokoinen poliittinen nuorisojärjestö, jolla on laaja kohderyhmä: sen on tavoitettava niin 15-vuotias inarilaisnuori kuin 60-vuotias helsinkiläinen ministerikin.

On itsestäänselvyys, että poliittisen nuorisojärjestön jäsenet ovat aktiivisia somettajia. Vallin pitää tätä pelkästään hyvänä asiana.

– Mielestäni on hyvä, että jäsenemme keskustelevat aktiivisesti. Ei sitä voi rajoittaa millään tavalla, emmekä haluaisikaan. Valitettavaa kuitenkin on, että usein mediassa pääsee esiin sitten niillä kärkkäimmillä mielipiteillä tai provosoinneilla.

Somen käyttö on alkanut vähitellen levitä myös julkishallintoon. Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäjohtajan Taina Pieskin mukaan sosiaalinen media tuo politiikan kentälle uudenlaisia mahdollisuuksia.

– Some antaa julkishallinnolle aivan uudenlaisen mahdollisuuden vuorovaikutukseen kansalaisten ja sidosryhmien kanssa. Some ei ole vain viestijöiden juttu, vaan kaikki virkamiehet on koulutettava sosiaalisen median taitajiksi. Tämä ei tapahdu hetkessä, mutta uudenlaisen dialogin mahdollisuuksien ymmärtämisen pitää kuulua vähitellen jokaisen virkamiehen perusosaamiseen, Pieski kertoo.

– Emme voi valmistella lakeja enää kammioissa tai pienissä työryhmissä. Kansalaisia on osallistettava yhä enemmän yhteisten asioiden valmisteluun. Toki jo laissakin säädetään ministeriötason valmistelun avoimuudesta, Pieski jatkaa.

Kaikkea ei voi hallita

Vallinin mukaan poliittisen viestinnän on oltava mahdollisimman proaktiivista; on kyettävä ennakoimaan tärkeät päivämäärät ja mahdolliset ulostulot. Tiedot leviävät somen kautta kymmenissä sekunneissa globaalisti, mikä on Pieskin mielestä kova viestinnällinen haaste mille tahansa organisaatiolle.

– Kriisiviestinnän toimintamallit pitääkin olla selkäytimessä koko organisaatiolla, ei vain viestijöillä.

Pieski muistuttaa, ettei paraskaan viestinnän asiantuntija voi koskaan hallita kaikkea.

– Poliittisessa viestinnässä on aina monia tiedottajia ja kommentoijia, kuten demokraattisessa yhteiskunnassa kuuluukin. Usein on myönnettävä se tosiasia, ettei kaikkea julkisuutta voi kuitenkaan hallita. Olennaista on kuitenkin olla itse viestinnällisesti aloitteellinen hankalissakin tilanteissa. Jos et sinä viesti, niin joku muu kertoo asiasta joka tapauksessa.

Tulevaisuuden haasteet?

Koska molemmat haastateltavat peräänkuuluttavat proaktiivisen viestinnän merkitystä, on heiltä kysyttävä, millaisiin tulevaisuuden haasteisiin he omalla työkentällään varautuvat.

– Sosiaalinen media valtaa yhä enemmän tilaa niin sanotun perinteisen median uutisoinnilta kun poliitikot ja organisaatiot viestivät somen kautta itse. Perinteisestä mediasta tulee uutisten kommentaattori, analysoija ja taustoittaja, Pieski pohtii.

Vallin on huomannut suomalaisten olevan yhä kiinnostuneempia ottamaan osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun somessa.

– Etenkin yhden asian liikkeet ja erilaiset kampanjat innostavat ihmisiä osallistumaan. Tämä on hienoa, mutta luo myös uudenlaisen haasteen järjestökentän toimijoille. Miten saada ihmiset innostumaan ja sitoutumaan? Lisäksi visuaalisuuden merkitys ja Twitterin rooli poliittisessa viestinnässä tulevat korostumaan entisestään. Asiantuntijat organisaatioiden takana rupeavat kiinnostamaan, Vallin luettelee.

Vallin yrittääkin omassa työssään tuoda enemmän organisaatioissa toimivia henkilöitä näkyviin.

– Ihmiset kiinnostavat ihmisiä. Organisaatioissa on monenlaista asiantuntemusta ja kiinnostavia persoonia, joten mikseivät he voisi kertoa organisaatiosta omilla kasvoillaan? Talousjohtajalla voi olla johonkin käsiteltävänä olevaan asiaan erilainen näkökulma kuin vaikkapa toimitus- tai puheenjohtajalla. Keskustelua ei kannata kieltää.


Kuvassa: Iida Vallin (Vapa Media)

Iida Vallin

Asiakas on aktiivinen

Vaikka puhumme globaalista maailmasta ja liiketoiminnasta vailla rajoja, jokaisessa maassa on erilainen markkina-alue ja kilpailulainsäädäntö, jotka yritysten toimintaan vaikuttavat.

Globaalit yritykset toimivat – ainakin periaatteessa – maiden välisistä rajoista välittämättä. Kuitenkaan niiden toiminnan kannalta ei ole aivan yhdentekevää, missä kohtaa metsää maa vaihtuu toiseen. Tämän joutui huomaamaan viime viikolla Suomeen rantautunut norjalainen urheiluvälineliike XXL. Liikkeen avajaispäivänä Vantaan Tammistoon kertyi neljän kilometrin pituinen ruuhka, ja liikkeen edessä tavaraa jonotettiin satojen metrien edestä.

Markkinoiden edullisin(ko)?

XXL mainostaa pyrkivänsä olemaan ”aina markkinoiden edullisin vaihtoehto”.  Yrityksen verkkosivuilla annetaan asiakkaalle hintalupaus, jonka mukaan ”teemme kaikkemme, jotta voisit luottaa siihen, että saat tuotteet meiltä edullisimmin.”  Vaikka moni liikkeessä asioinut varmasti olikin tyytyväinen eurolla saamaansa sählymailaan, sai Kilpailu- ja kuluttajavirasto viikonloppuna epäileviä yhteydenottoja liikkeen ilmoituksista.

Mainonnassa ei lain mukaan saa väittää olevansa edullisin, ellei pysty näyttämään väitettä puolueettomasti toteen. Ruotsissa XXL-ketjulla on käytössä hintatakuujärjestelmä. Jos asiakas pystyy osoittamaan, että jossain myydään samaa tuotetta halvemmalla, XXL maksaa tälle erotuksen.

Britanniassa taasen päivittäistavaraketju Tesco peilaa tuotteitaan kolmea muuta suurinta päivittäistavaraketjua vastaan kassalla ja maksaa niin ikään kuluttajalle ostoskorin loppusummasta hyvityksen halvimman liikkeen mukaan.

Helsingin Sanomissa haastatellun kilpailu- ja kuluttajaviraston lakimies Mika Hakamäen mukaan Suomessa tällainen menettely on kielletty. Menettely vierittää asiakkaalle todistustaakan siitä, että tietty liike todellisuudessa on markkinoiden halvin. HS:n tietojen mukaan kilpailuvirasto ei ainakaan vielä viikonloppuna ollut ottanut yhteyttä liikkeeseen.

Asiakas on aktiivinen

XXL:n verkkosivuilla todetaan nyt, että ”jos löydät meiltä ostamasi tuotteen muualta edullisemmin 30 päivän sisällä, hyvitämme sinulle hinnanerotuksen alkuperäistä kuittia vastaan. Sinun tulee todistaa tuotteen halvempi hinta esittämällä ilmoitus, asiakaslehti, tuotekuvasto tai vastaava.”

Ei olisi ensimmäinen kerta, kun mainontaa valvovat viranomaiset rankaisisivat Suomeen saapunutta yritystä halpaan hinnoitteluun perustuvan ilmoittelun vuoksi. Aiemmin esimerkiksi Gigantti ja Bauhaus ovat saaneet mainontansa takia sakkoja.

Elämme länsimaissa jonkinasteisessa DIY-kulttuurissa, jossa pääsy nettiin mahdollistaa rajattoman määrän tietoa asiasta kuin asiasta. Myös medianlukutaitomme on aivan eri luokkaa kuin sillä vuosikymmennellä, jolla mainontaa rajoittavat lait on säädetty. ”Asiakas on aina oikeassa” – mantraa on hoettu niin pitkään kuin muistan, mutta olisiko meidän vähitellen aika alkaa näkemään asiakas myös passiivisen kuluttajan sijasta aktiivisena toimijana?

Oli suhtautumisemme kuluttajaan mikä tahansa, XXL:n aiheuttamat ruuhkat todistavat, että halpa tuote myy. Sen saa tuntea pian nahoissaan myös kalliiden luxusliikeketjujen mekaksi profiloitunut Kluuvin kauppakeskus, jonka heikon taloudellisen menestyksen pelastajaksi uutta, joulukuussa avattavaa XXL-urheiluliikettä povataan.

Kuva: Kuvankaappaus XXL-liikkeen verkkosivuilta

XXL

LUE AIHEESTA