Vapa Media opastaa sinua matkalla halki verkon viidakon. Mikäli haluat saada verkkopresenssisi kerralla kuntoon, tiedät olevasi oikealla sivulla.

canada goose rea Canada Goose Jackor Herr parajumpers chrome hearts canada goose store in nyc

How to get your digital magazine funded (and still complain about it)

How to get your digital magazine funded (and still complain about it)

Today Tommaso De Benetti shares his experiences of online publishing with us: ”For reasons mostly unknown, me and the French never got along very well. It’s history, it’s soccer, it’s Carla Bruni cowardly changing her citizenship: I cannot say.”

Recently, however, I found a reason to love appreciate them once more: Ulule.

As US based comptetior Kickstarter, Ulule’s idea is to help people fund their projects, being them short movies, music records, or, in my case a digital magazine.

Players, that’s the name, is – simply put – the magazine me and the rest of the editorial team wanted to read. Incidentally, an Italian magazine like that just didn’t exist, so putting it together was a no-brainer. Players speaks about media: movies, music, books, games, web. More specifically, the idea is to select stuff we find amusing and offer it to our audience. If we review something bad (and we do), it’s probably because it’s just spectacularly bad.

Before launching we were torn about the business model to adopt. We wanted to make it visually beautiful, and written with quality in mind. All this requires a lot of work: we didn’t want to make money out of it, but at least we wanted not to lose money in the process. How to get something back when people are used to have everything for free on the web? Luckily enough, most of the collaborators had other projects or initiatives going on: some are renown journalists, some are running podcasts, others made their name on forums where users were overlapping our target audience. We then decided to see if we could inspire trust in at least a core group of followers and get them to support us with some expenses. The bet was won: we reached (and surpassed) our goals in both the fundraising campaign we set up on Ulule (see Campaign 1 and 2).

In our model supporters get special rewards, the most important of which is preview access to the new issues of Players. All the others get the magazine for free, but 15 days later.

All nice and good then? Not quite.

First of all: Ulule protects the identity of supporters slightly too well. Despite the instructions in the FAQ and reminders everywhere, most of them forgot to leave their data in the form. Since you do not even get their emails before the project is fully founded, we faced the problem of understanding who is who before granting preview permissions for the new issues of Players.

Secondly: the project does not get funded and there is no exchange of money if the goal is not reached within the deadline. It does make sense (if you need 5000€ for a movie and you collect 1000€, most likely you have to change your plan), except that the deadline has to be agreed with Ulule’s team. Don’t get me wrong: they are extremely kind, but I have the feeling they do not completely understand how hard is to get Italians to pay for anything. As a matter of fact, we reached our goals just in time in both cases, and we had to help it a bit.

Third and most important reason for malcontent: a project like ours need a fundraising without a deadline (we are selling subscriptions, in a way), and crowdfunding platforms are simply not flexible enough for that (yet).

So, as much as I am amazed that we collected more than 1100€ in just two months from voluntary donations, we will try something different from now on. What we found out so far is that freemium models can work even for small projects, if people trust you and the product is exciting enough. Justhow long we can keep new supporters coming, that’s a story you will read here in a few months.

Tommaso De Benetti  is a young and dynamic lover of media and communications living in Helsinki. Spending most of his time discussing the industries of games and music, he runs Writing Bold, a freelance copywriting service about technology. He’s also a regular employee at Microtask, one of the leading companies in the field of crowdsourcing and distributed work. 

10.02.2011
Tommaso Debenetti

Kommentoi artikkelia

Viimeisimmät blogaukset

Kerro, kerro selfie

Kuinka paljon ihmisestä voi kertoa valokuvien perusteella? Potentiaalisesti hyvinkin paljon, kertovat some-yritysten investoinnit kuvantunnistusteknologiaan.

Tuntuisiko kuumottavalta, jos lenkkipolulta nappaamasi selfien jälkeen tietokoneesi ruudulla odottaisi läjä juoksuvarusteiden mainoksia?

Tämän vuoden aikana sosiaalisen median suurimmat tekijät ovat investoineet miljoonia kuvantunnistusteknologiaan. Pinterest osti kuvahakuteknologiaan erikoistuneen VisualGraphin, Facebookin Mark Zuckerberg kumppaneineen investoi 40 miljoonaa kuvantunnistusyhtiöön nimeltä Vicarious ja Google laittoi 500 miljoonaa uudenlaista tekoälyä kehittävään DeepMind-yhtiöön. Sosiaalisen median suurista Tumblr on tähän mennessä ainoa, joka on jo ottanut teknologiaa käyttöön.

Tekstitunnisteista kuvien kuunteluun

Sosiaalisen median seuranta ja mittaaminen on jo vuosia ollut elintärkeää yritysten markkinoinnille. Se on tapa, jolla yritys tutustuu kohderyhmäänsä ja selvittää sen motiiveja ja arvoja. Nämä ovat avainasemassa menestyksekkään sisällön tuottamisessa.

Yhä suurempi osa verkkosisällöistä on kuvia ja videoita. Erään arvion mukaan ihmiset jakavat päivittäin noin 1,8 miljardia kuvaa ympäri maailman. Kuitenkin kuvista vain pienessä osassa on tekstimuotoista infoa, kuten hashtageja. Tämä muuttaa myös sosiaalisen kuuntelun vaatimuksia.

Aalto-yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksen tutkija Jorma Laaksonen näkee kuvantunnistuksen tulevan osaksi sosiaalisen kuuntelun prosessia.

- Jo tämänhetkisellä teknologialla pystytään tunnistamaan kuvista teemoja sisällön perusteella. Tekniikka perustuu sisältöelementteihin, joita verrataan ennalta ladattuihin aineistoihin, Laaksonen kertoo.

Kuvantunnistusteknologian kehittyessä selfiet nousevat arvoon arvaamattomaan. Kuluttajien kuviin tallentuu päivittäin käsittämätön määrä tietoa, jota yritykset halajavat. Niihin tallentuvat kunkin lempituotteet, tilanteet, joissa niitä käytetään sekä paljon henkilökohtaista tietoa harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista.

- On kuitenkin hyvä muistaa, että tällä hetkellä kuva-analyysi on laskennallisesti raskasta. Ohjelmat pystyvät käsittelemään noin kuvan per sekunti, joten suurten aineistomäärien käsittely vaatii vielä ponnisteluja, Laaksonen arvioi kuvantunnistuksen rajoitteita.

Monenlaista dataa moneen tarkoitukseen

Kuvien perusteella tehtävä kohderyhmien etnografinen tutkimus on vain yksi lähestymistapa kuvien hyödyntämiseen. Kuvien perusteella saadaan myös tietoa kilpailutilanteesta, kun verrataan kuvien määrää omista ja kilpailijan tuotteista. Tiedon hyödyntämisessä rajana on vain innovatiivisuus. Laaksonen veikkaa mainonnan kohdentamisen olevan yrityksiä kiinnostava osa-alue.

- Tutkimuksen puitteissa olemme käyttäneet kuva-analyysiä suosittelutapauksissa samankaltaisten sisältöjen tarjoamiseksi käyttäjille. Sama pätee mainostajien tapauksessa mainonnan kohdentamisessa. Käyttäjän kuvien perusteella hänelle voidaan tarjota samaan aihealueeseen liittyviä tuotteita, Laaksonen selittää.

Kuvista saadun datan pohjalta tehtävät oivallukset nousevat merkittävään rooliin tulevaisuudessa. Kuvista tulee teknologian myötä ikään kuin passiivisia hashtagejä, ja kuvapalvelujen merkitys yrityksille muuttuu radikaalisti.

Ristiriita, josta kuullaan vielä

Kuvat tulevat muuttamaan mainonnan kohdistamista lähitulevaisuudessa. Olemme jo tottuneet siihen, että viimeaikaiset hakumme vaikuttavat silmiemme eteen avautuviin mainoksiin. Pian lenkkipolulta napattu kuva voi palata ruudulle Niken tai Asicsin mainoksen muodossa ja patikkaretken tunnelmat tiivistyvät Haltin ja Haglöfsin tarjouksiin.

Kuluttajan kannalta tuntuu kuumottavalta, että omat kuvat kääntyisivät suoraan mainosten muotoon, jotka vieläpä seuraisivat eri ruuduilla kaupungilla kulkiessa paikkatietojen hyödyntämisen myötä. Mainosmiesten kannalta mahdollisuudet ovat rajattomat ja herättävät ymmärrettävää innostusta. Kuluttajan ja yritysten intressien välillä on jännite, joka poikii vielä monta keskustelua.

8653528125_3f1663c977_z

Ei hätää, meillähän on se digilupa

Kulttuuri- ja opetusministeriö osti digilupa-lisenssin peruskouluille, lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille. Luvan myötä koulut saavat käyttää opetuksessaan teksti- ja kuvamuotoista verkkomateriaalia niin Suomesta kuin ulkomailtakin. 

 

Internetin tekijänoikeuksista on käyty keskustelua sen alkuajoista lähtien, eikä kattavaa ratkaisua ole saatu aikaiseksi vieläkään. Ministeriön kouluille ostama digilupa kuvastaa hyvin virtuaalimaailman tekijänoikeuksien ongelmallisuutta.

Digiluvan myötä peruskouluilla, ammatillisilla oppilaitoksilla ja lukioilla on oikeus käyttää opetuksessaan lähes kaikkea verkkomateriaalia videota ja musiikkia lukuun ottamatta. Luvan piiristä on kuitenkin suljettu pois Creative Commons-aineistot, henkilöiden välinen viestintä, sosiaalinen media, rekisteröinnin takana olevat palvelut sekä maksulliset sisällöt.

Ajatus digiluvan taustalla on sinänsä oikea ja hyvä. Netin sisällöistä tulee maksaa korvaus niiden tekijälle siinä missä muistakin. Lisäksi digilupa helpottaa opettajien arkea, kun yksi lisenssi kattaa kaikki sisällöt lukuun ottamatta musiikkia ja liikkuvaa kuvaa. Lupa pyyhkii ainaiset tekijänoikeushuolet kerralla pois päiväjärjestyksestä.

Ajatus hyvä kymmenen, tulos pyöreä… seiska?

Lisenssin toteutus sen sijaan tuntuu äkkiseltään omituiselta. Kopiosto on ilmoittanut kanavoivansa digiluvasta saadut varat sisällöntuottajille. Korvausta tulee kuitenkin hakea itse ja sitä hakiessa on esitettävä todisteet oman aineiston käytöstä koulujen opetuksessa

Kuka tähän käytännössä pystyy? Varsinkin ulkomaisten sisällöntuottajien kohdalla tuntuu täysin mahdottomalta, että he saisivat koskaan tietää sisältöjensä käytöstä. Myös kotimaisten tuottajien kohdalla on lähinnä sattumaa, mikäli käyttäjä tuotoksensa jostain löytää.

Kopioston lakiasiainhoitaja Jukka-Pekka Timonen kertoo ongelman olevan todellinen, mutta laajuudeltaan hyvinkin pieni. Kopioston tutkimusten mukaan opetuksessa käytettävä materiaali on suurimmaksi osaksi mediatalojen ja kustantajien omistamaa. Näin ollen suurin osa kouluissa käytettävän verkkomateriaalin tuottajista kuuluu Kopiostoon, ja jäsenkunnalta on kerätty jo noin 55 000 valtuutusta heidän materiaaliensa käytöstä.

- Korvaukset maksetaan tekijöille apurahoina, palkintoina ja kustantajien tapauksessa suorina korvauksina. Ulkomaille maksamme myös korvauksia paikallisten järjestöjen kautta. Yksittäisen tekijän kannalta korvauksen hakeminen on työlästä, mutta tutkimusten perusteella näistä harvoin kertyy merkittäviä summia, Timonen avaa digiluvan taustoja.

Blogien tapauksessa on myös kyseenalaista, kuuluvatko ne ylipäätään lisenssin alle. Tähän vaikuttavat mahdollinen Creative Commons-lisenssi sekä yksityishenkilöiden väliseen viestintään liittyvät kysymykset. Epäselvissä tilanteissa Timonen kehottaa ottamaan yhteyttä Kopiostoon.

Entä jos aineistoja ei saakaan käyttää?

Toinen ongelma lisenssissä on aineistojen kieltäminen. Digiluvan perusteella on nimittäin mahdollista kieltää omien aineistojensa käyttö kouluissa aivan kuten kaikkialla muuallakin. Kopiosto pitää kielletyistä aineistoista listaa, jota koulujen pitäisi seurata omatoimisesti verkon kautta.

Omatoimisuuden vaarana on, että tarkistaminen unohtuu. Tällöin digilupa johtaa tilanteeseen, jossa tekijänoikeuksiin liittyvät epäselvyydet kuitataan yhdellä lausahduksella: ”Anna mennä vaan, meillä on se digilupa.” Timosen mukaan tämäkin ongelma on mittakaavaltaan siedettävä.

-Toistaiseksi tällaisia kieltoja ei ole juuri tullut, vain muutama tekijä on tehnyt kiellon. Se, miten tarkasti kukin käyttäjä noudattaa tekijänoikeudellisia sopimuksia ja sääntöjä tietysti vaihtelee. Maailma ei ole tältäkään osin täydellinen, hän toteaa.

Koulutuksen kyseessä ollessa moni lieneekin tyytyväinen oman aineistonsa käyttöön ja suostuu siihen ilomielin. Yksittäisten riketapausten rinnalla suurempi ongelma onkin asennekasvatuksessa. Jos nuoria opetetaan jo peruskoulusta lähtien välinpitämättömyyteen, on turha olettaa, että koulun jälkeen kaikki valkenisi kuin salaman iskusta. Digiluvan tuoma turva ei kestä ikuisesti, vaan päättyy koulutien päättymiseen. Timonen näkee asian toisin.

- Kun luvan ostaminen on tehty helpoksi, se myös hankitaan. Näinhän on jatkossakin. Kaikkeen materiaalin on yleensä mahdollista hankkia käyttölisenssi. Tätä kautta digilupalisenssi on tekijänoikeutta vahvistava elementti, Timonen perustelee.

Matkalla kohti henkilökohtaista korvausta

Timosen mukaan Suomen mallia on rakennettu vuodesta 2010 ja muissa Pohjoismaissa se on ollut käytössä jo hyvän aikaa. Tanska tekee poikkeuksen. Siellä, kuten muuallakin maailmassa, ollaan jo siirrytty henkilökohtaiseen korvausmekanismiin.

- Digilupa on ollut edelleen tapetilla ja sen kehittämisestä käydään keskustelua. Meillä on tehty periaatepäätös, että Suomessakin siirrytään henkilökohtaiseen korvausmekanismiin, joka huomioi yksittäisen tekijän paremmin. Järjestelmän kehittäminen ja tietokannan kerääminen vievät kuitenkin muutamia vuosia, Timonen kertoo.

Selkeyttä ja yhteisiä pelisääntöjä kaivataan

Tekijänoikeuslainsäädännön ongelma on sen monimutkaisuus ja yleinen tietämättömyys sen periaatteista. Uudistusta on huudeltu jo pitkään, eikä Timonenkaan sitä täysin tyrmää. Hän kuitenkin kehottaa kaikkia tutustumaan asiaan pintaa syvemmältä. Julkisuudessa keskustelu asiasta on hänen mukaansa ollut monilta osin heikkoa.

- Digimaailman myötä monimutkaistuneet markkinat ovat tuoneet mukanaan niin monenlaista huutajaa, että yhteistä maaperää on vaikea löytää. Vika ei siis välttämättä ole itse laissa, eikä lailla voida vaikuttaa kaikkeen. Julkisessa keskustelussa unohtuu usein mikä olikaan muna ja mikä puolestaan kana.

Kyminkartanon_koulu_1

Nopea, nopeampi, #kutsumua

Suomen Lukiolaisten Liitto osoitti esimerkillistä reagointikykyä. Kiusaamisen vastainen #kutsumua kampanja syntyi yhdessä yössä.

Sunnuntai-iltana 19-vuotias Juho Räty puuttui nuoren pojan kiusaamistapaukseen helsinkiläisessä bussissa. Sosiaalisen median kautta tapaus on päätynyt myös valtamedioihin ja kymmenien tuhansien suomalaisten tietoon. Suomen lukiolaisten Liitto näki tapauksen merkityksen ja lanseerasi yhdessä yössä täysimittaisen some-kampanjan #kutsumua, jonka suojelijana on itse tasavallan presidentti.

SLLn pääsihteeri Anna Munsterhjelm kertoo idean syntyneen spontaanisti Rädyn tapauksen seurauksena.

-Näimme tapauksen hyvänä mahdollisuutena kannustaa muitakin puuttumaan kiusaamiseen. Mietimme keskiviikkona neljän hengen porukalla miten voisimme parhaiten asiaa edistää ja siinä syntyi idea some-kampanjasta. Ei sitä aiemmin olut mitenkään suunniteltu, vaan ajatus syntyi sunnuntaisen tapauksen myötä.

Tuumasta toimeen

Kampanja syntyi todella nopeasti. Heti torstaina #kutsumua alkoi ilmestyä yhä useamman some-käyttäjän uutisvirtaan.

- Ensimmäisenä kokeilimme kampanjaa lukiolaisten liiton aktiivien kautta. Lukiolaisten puolelta kampanja otettiin erittäin lämpimästi vastaan ja monet lähtivät heti mukaan. Hyvän vastaanoton perusteella lähdimme viemään asiaa eteenpäin, Munsterhjelm selittää.

#kutsumua –kampanjan ideana on, että osallistuja jakaa kuvan negatiivisesta ja positiivisesta sanasta, jotka itseen on joskus yhdistetty. Negatiivinen sana viivataan kuvassa yli, sillä sitä käyttävät jatkossa vain hölmöt. Sosiaalinen media valikoitui luonnolliseksi kanavaksi nuoren kohdeyleisön myötä.

-Ei sitä tarvinnut juuri miettiä. Lukiolaiset viettävät paljon aikaa netissä, joten siellä meidänkin on oltava, jos haluamme heidät tavoittaa. Sosiaalisen median kautta syntyy kampanjan voima ja toivomme, että saamme kaikki 100 000 lukiolaista aktivoitua, Munsterhjelm perustelee.

Lämmin vastaanotto

Kampanjan kummina toimivaa presidentti Sauli Niinistöä ei ollut Munsterhjelmin mukaan vaikea houkutella mukaan, sillä hän on aiemminkin puhunut vastaavista teemoista käynnistämänsä Ihan tavallisia asioita -kampanjan yhteydessä. #kutsumua on huomioitu ensimmäisestä päivästä lähtien myös mediassa.

- On ollut hieno huomata, että erityisesti meidän kohderyhmämme mediat, kuten Demi, Nyt-liite ja Summeri ovat reagoineet kampanjaan uutisoinnillaan ja tunnistaneet sen arvon, Munsterhjelm kiittelee.

Myös itse lukiolaiset vaikuttavat ottaneen kampanjan omakseen. Aihe koskettaa monia ja sen taakse on helppo lähteä omalla naamalla. Munsterhjelm on erityisen tyytyväinen postausten laatuun:

-Aivan superhyvä vastaanotto, varsinkin laadullisesti. Ihmiset laittavat itseään likoon päivityksiä tehdessään ja jakavat todella henkilökohtaisia kokemuksia. Aitous on kampanjan kantava voima.

Suomen Lukiolaisten Liiton reagointikyvystä voi moni ottaa oppia. Yhdessä päivässä #kutsumua -kampanja on kerännyt satoja jaettuja kuvia ja koskettavia tarinoita, joita tullaan näkemään yhä enemmän lähipäivien aikana myös muiden kuin opiskelijoiden toimesta. Tärkeä aihe ei koske vain lukiolaisia, vaan jokaista, joka on joskus ollut koululainen. Kampanjan viesti on lohdullinen: jokainen voi tehdä jotakin.

 

Kuva: Kuvankaappaus / SYL / twitter.com

Näyttökuva 2014-8-28 kello 16.35.06

Takinkääntö on joskus paikallaan

Meidän pitäisi lakata puhumasta sisällöistä.

Olin heinäkuussa sisältöstrategien vuotuisissa kokoontumisajoissa Content Strategy Forumissa Frankfurtissa. Kaksipäiväisessä seminaarissa sisältösuunnittelun, käyttökokemuksen ja infoarkkitehtuurin ammattilaiset jakoivat kokemuksiaan ja kuulumisiaan.

Miten sisältöön ja käyttökokemukseen erikoistuneilla verkkosuunnittelijoilla menee Euroopan tasolla?

Töitä tuntuu riittävän, mutta yleiset esiin tulleet ongelmat olivat lähes poikkeuksetta samat: resursointi jatkuvaan sisällöntuotantoon laahaa perässä; asiakkaiden päässä toteuttavat operatiiviset henkilöt ovat hengessä mukana, mutta johtoon ei ole saatu suoraa hyvää kontaktia; kulttuurinmuutos kampanjalähtöisestä tekemisestä jatkuvaan vuorovaikutukseen etenee – mutta hitaasti.

Lopulta kaikki nämä haasteet kiteytyvät yhden ja saman asian ympärille: monessa yrityksessä johto ei ole vielä ostanut ajatusta siitä, että perinteinen yksisuuntaiseen viestiin nojaava ja organisaatiolähtöinen viestintämalli korvataan vuorovaikutteisella markkinoinnilla ja sisällöntuotannolla.

Loppu sisältöpuheelle

Kuunneltuani pari päivää eri suunnista tulevia samansuuntaisia viestejä sain valaistuksen:

Meidän pitäisi lakata puhumasta sisällöistä. Sisältöpuhetta ei oteta vakavasti koska sitä ja sen hyötyjä ei osata suhteuttaa laajempaan mittakaavaan: digitaalisen liiketoiminnan kehittämiseen

Ottaen huomioon yrityksemme lähtökohdat, on ajatus sisällön poistamisesta hissipuheesta raju. Se on suoranainen takinkääntö.

Seuraavat asiat kuitenkin puoltavat sisältöpuheen haastamista:

1. Johtoa ei kiinnosta sisältö

Syy siihen, että strategit eivät ole saaneet hyvää kontaktia johtoon ovat lopulta aika selkeät: Johtoa ei varsinaisesti kiinnosta sisältö – tai muutkaan toimenpidetason asiat, jotka ovat välillisessä roolissa tavoitteiden toteutumisessa.

Johdolle puhuttaessa tulee vaihtaa perspektiivi isompaan: sisällön sijaan johtoa kiinnostavat liiketoiminnalliset tavoitteet, digitaalisuuden tuottamat mahdollisuudet, lisääntyneet liidit ja kassavirta – tai brändin tunnettuuden kasvu. Varsinaista sisältöpuhetta ei siis kannata suunnata ylimmälle johdolle.

2. Tarve laajemmalle digitaaliselle johtajuudelle

Eräs kiinnostava juttukumppanini konferenssissa oli saksalainen Thomas Koch, Saksan Starcomin entinen toimitusjohtaja joka tunnetaan myös lempinimellä Mr. Media.

Kochin mielestä suurimmat yritysten digitalisaatioon liittyvät ongelmat perustuvat haparoivaan kokonaisnäkemykseen – tai pahimmillaan digitaalisen vision täydelliseen puuttumiseen.

Kohderyhmien tunnistaminen ja sisältösuunnittelu on tässä kokonaisuudessa vain yksi osa.

Yksittäisen sisältösuunnittelun sijaan yrityksiin tarvitaan näkemyksellisempää kokonaistavoitteen asettelua liittyen kaikkiin digitaalisiin toimintoihin aina CRM:n hyödyntämisestä verkkokaupan kehittämiseen, sosiaalisen sitouttamiseen ja brändiviestintään. Käytännössä jonkun nimetyn henkilön tulisi hallita yrityksen digitaalista brändinrakennustyötä ja luotsata yritystä kohti selkeää päämäärää.

Vanha oppi pätee tässäkin yhteydessä: Jos ei tiedetä mihin ollaan lopulta matkalla, on vaikea tehdä päätöksiä siitä, millä kulkuvälineellä liikutaan ja mihin suuntaan lähdetään. Tarvitaan siis parempaa digitaalista johtajuutta. Herra Median puheessa oli järkeä.

3. Sisältö on lopulta vain työkalu

Sisältö on erinomainen keino tavoittaa haluttuja kohderyhmiä, asiakkaita ja potentiaaleja sekä mielipidejohtajia verkossa.

Lopulta se on kuitenkin vain työkalu. Sen avulla luodaan vuorovaikutusta haluttujen kohderyhmien kanssa, sillä fasilitoidaan kohtaamisia niin todellisessa kuin virtuaalisessa maailmassa ja rakennetaan elinvoimaisia vuorovaikutteisia brändejä.

Ehkä meidänkin tulisi puhua työkalun sijaan enemmän varsinaisesta lopputuotteesta: asiakkaan kohtaamisesta ja vaikuttamisesta.

Samalla tavalla kuin kanavalähtöinen puhe on typerää, on sisältölähtöinenkin puhe typerää: kaiken pitäisi olla tarvelähtöistä – ei työkalulähtöistä.

Teksti on julkaistu myös Markkinointi & Mainonta -lehden Kuningassisältöä-blogissa 20.8.2014.

Ida+Hakola_web

Sisältö = työkalu?

Sisällöt ovat yritysjohdolle vain väline. Sisältöpuheesta luopuminen on kuitenkin huojennus myös itse sisällöntuottajille. Vai pitäisikö heitä alkaa jälleen kutsua tekstin, kuvan ja äänen ammattilaisiksi?

Toimarimme Ida Hakola kirjoitti viikko sitten Marmain blogiin osuvan tekstin sisältöpuheen tarpeettomuudesta. Sisältökärjellä porskuttavien viestintäfirmojen ongelma yleisemminkin on, että yritysjohtoa kiinnostaa liiketoiminta, ei sisältöpuhe.

Hakolan mukaan sisältöpuhe on jäänyt ylimmän johdon tasolla kuriositeetiksi, jolle ei ole aikaa tai jota ei ymmärretä. Tästä syystä tulisikin keskittyä puhumaan digitaalisen liiketoiminnan kehittämisestä, heittää sisältöpuhe romukoppaan ja jättää sisällöt oikeaan rooliinsa – välineiksi.

Jos tällainen ajattelutapa vakiintuisi alalle yleisemminkin, olisi se tietenkin kuullunymmärryksen kannalta huojentavaa viestintäyritysten hissipuheiden uhreiksi päätyville. Vähintäänkin yhtä huojentavaa se mielestäni olisi myös itse sisällöntuottajille. Tai ehkä heitä jatkossa voisi kutsua jälleen tekstin, kuvan ja äänen ammattilaisiksi. Kerron pian miksi.

Pelkkä väline ei riitä luovan työn tekijälle

Sisällöt saattavat olla välineitä yritystään kokonaisuutena hallitseville. Sisältö istuu jo käsitteenä hyvin ympäristöön, jossa rakastetaan selkeitä mittaustuloksia, tavoitteenasetantaa, vertailukelpoisuutta ja ROI-laskelmia. Tässä kontekstissa myös sisällöntuotanto on usein helppoa, varsinkin jos yleisö on jo hankittuna. Suomalaisyritykset ja –mediat ovat yksi toisensa perään oivaltaneet, kuinka klikkauksia ja tykkäyksiä ropisee vaikkapa meemeillä, vinkkilistoilla tai ’testaa kuinka Cheek olet’ –henkisillä sisällöillä.

Välineajattelu ei kuitenkaan saisi koskaan riittää itse sisällöntuottajalle. Tai siis tekstin, kuvan tai äänen ammattilaiselle. Metriikat eivät lopulta kerro juuri mitään siitä kokemuksesta, joka vuorovaikutuksen toisen osapuolen päässä muotoutuu. Siis siitä, minkälaisia tunteita, oppimiskokemuksia, ajatuksia ja elämyksiä vuorovaikutus yrityksen tai vaikkapa journalistisen median kanssa tuottaa.

Juuri nämä mainitut ovat kuitenkin ne tärkeimmät asiat, ainakin jos toiveissa on rakentaa pitkäkestoisempaa suhdetta eikä vain huijata asiakasta kerta toisensa jälkeen sisältöjen pariin. Tässä taas kriittiset erot tehdään kynän tai kameran käyttäjän ammattitaidolla ja henkilökohtaisella näkemyksellä, eli luovan työn laadulla. Isossa mittakaavassa tämän kaiken voi istuttaa liiketoiminnan välineen rooliin, mutta luovan tekemisen ydintä on hankala pakottaa hallituksi työkaluksi.

Tämä ei ole yritys mystifioida luovaa työtä tai tehdä siitä jotenkin erityisen hohdokasta. Sisältöpuheen heivaaminen auttaisi kuitenkin luovan työn tekijää keskittymään itse työhön, ilman tarvetta oikeuttaa kaikkea tekemäänsä kanavien, hakukoneoptimointien tai trendien valossa (niillekin toki on aikansa ja paikkansa, jossain muualla).

Resepti on melko perinteinen

Miten sitten kirjoitetaan niin puhuttelevia tarinoita, että ne jäävät elämään sukupolvikokemuksina tai rakennetaan niin vetoavia brändejä, että ne päätyvät muokkaamaan kokonaista elämäntapaa? Tai ylipäänsä kohdataan asiakas niin, että vuorovaikutuksella on minkäänlaista merkitystä tälle?

Benchmarkataan, niin kuin yritysjohdossakin mielellään tehdään. Suuria saavuttaneiden henkilöiden elämänkerrat ja erilaiset luovan tekemisen oppaat tarjoavat paljonkin näköaloja siihen, mitä ennen on tehty ja mihin asti päästy. Mitään menestystakuuta tai valmiita reseptejä näistä on valitettavasti turha etsiä.

Yhteisiä tekijöitä suursuosiolle ja puhuttelevuudelle toki löytyy, kun jaksaa lukea rivien välejä. Ensin täytyy riisua pois ohjenuoriksi muovattu subjektiivinen höpöhöpö, joka nyt sattui asettumaan juuri näin juuri kyseisen menestystarinan kohdalla.

Jäljelle jäävät useimmiten a) intohimo omaan tekemiseen, b) loputon uteliaisuus ja c) halu oppia uutta. Lopuksi vielä se tärkein: jatkuva uuden luominen ja työnteko, siitä huolimatta montako sulkaa hatusta jo löytyy tai montako kertaa on tarvinnut ottaa turpaan. Luovan työn tekijän kalenterista näille asioille löytyy sitä enemmän tilaa, mitä nopeammin sisältöpakkomielteestä päästään yli.

Kuva: Lachlan Donald / Flickr

tools

Meitä tarkkaillaan – halusimme tai emme

Älypuhelimet toivat netin taskuumme ja tekivät sen käytöstä mahdollista missä vain. Niiden tuomalla vapaudella on myös toinen puoli. Liikkeitämme tarkkaillaan erilaisten tahojen toimesta yhä enemmän.

Yksityisten paikkatietojen hyödyntämiseen ottaa kantaa myös installaatio HelsinkiNOW. Sen myötä Suomen valokuvataiteen museon seinälle heijastuu pahaa-aavistamattomien helsinkiläisten Instagramiin lataamia kuvia. Kuvat ovat hetken esillä ja katoavat sitten uusien tieltä tallentumatta mihinkään. Teoksen valokuvat valikoituvat käyttäjien sijaintitietojen perusteella.

Miten on mahdollista, että kenen tahansa kuva voi päätyä reaaliaikaisesti osaksi taideteosta? Eikö kyseessä ole yksityisyydenloukkaus? Saako puhelimia seurata kuka vain? Kenen on vastuu? HelsinkiNOW:n tekijäkolmikkoon lukeutuvan Ville Henrikssonin mielestä ihmisten paikkatietojen käyttöön sisältyy suuria mahdollisuuksia, mutta yhtä lailla uhkia.

- Paikkatietojen seuraaminen mahdollistaa todella hienojen palvelujen kehittämisen ja sen avulla voidaan kehittää valtavasti esimerkiksi kaupunkisuunnittelua. Varsinkin avoimeen lähdekoodiin perustuva seuranta luo näitä mahdollisuuksia. Toisaalta yksityisten tietojen jakamiseen liittyy aina väärinkäytön riski.

Suuri eettinen kysymys

Henrikssonin, Niklas Kullströmin ja Ian Tuomen teoksen idea perustuu maantieteilijä Nigel Thriftin ajatuksiin digitaalisesta maantieteestä ja yhteiskunnan kehityksestä. Installaatio herättää eettisen kysymyksen kuvien ja paikkatietojen hyödyntämisestä. Esimerkkinä teoksessa on Instagram.

- Laittaessaan kuvan Instagramiin käyttäjä luovuttaa sille tietyn käyttöoikeuden kuviin. Instagram puolestaan tarjoaa rajapinnan, jonka kautta kuka tahansa ohjelmointia taitava pääsee käsiksi käyttäjien julkisiin kuviin sekä niiden metatietoihin sijainnista kuvanottohetkeen ja hashtageihin. Lainsäädäntö kuvien käytöstä on epämääräistä ja säännökset ovat täynnä porsaanreikiä, Henriksson valottaa teoksen taustoja.

Ikäviä yllätyksiä

Taideteokseen päätyminen ei liene rangaistus pahimmasta päästä, mutta omien tietojen jakamiseen on syytä kiinnittää huomiota.  Toissa viikolla moni koki ikävän yllätyksen saadessaan tietää, että Google Maps on kerännyt käyttäjistään sijaintihistoriatietoja ja että omat liikkeet pystyy jäljittämään palvelusta jopa kuukausia taaksepäin. Tämä on estettävissä asetuksella, josta harva oli tietoinen.

Paikkatietoihin perustuvia palveluita kehitetään jatkuvasti lisää ja seurannalta on käytännössä mahdotonta kokonaan välttyä. Paikkatiedot yhdistettynä sosiaalisen median valtavaan tietopankkiin on yrityksille potentiaalinen aarreaitta.

Vastuullisuutta tarvitaan puolin ja toisin

Ongelman ydin on tahaton tietojen jakaminen ja tietämättömyys omien liikkeiden seurannasta. Vastuullisuus niin käyttäjien kuin yritystenkin puolelta on tarpeen, ettei parempien palveluiden hintana ole kuluttajien yksityisyys. Käyttäjien huolimattomuus ja kuvien väärinkäytön mahdollisuus ovat asioita, joihin myös Henriksson haluaisi ihmisten kiinnittävän enemmän huomiota.

- Ihmiset jakavat kuviaan todella huolettomasti varsinkin Instagramissa, jossa oletuksena on, etteivät ne leviä kovinkaan laajalle. Kuitenkin kuka tahansa voi päästä niihin käsiksi ja pahimmillaan kuvia voidaan käyttää todella moraalittomasti ihmisiä vastaan. Tämä on todellinen uhka varsinkin yhteiskunnissa, joissa tietyistä asioista ei voi keskustella. Myös yksittäisen ihmisen kannalta voi olla noloa, että kuvat päätyvät jonnekin, minne niitä ei ollut tarkoitettu, Henriksson kiteyttää.

 

 

Kuva: Kuvan kaappaus http://helsinkinow.futurice.com/#/

Näyttökuva 2014-8-25 kello 15.03.24

Jäinen hyökyaalto pyyhki yli sosiaalisen median

 

Doing_the_ALS_Ice_Bucket_Challenge_(14927191426)-1

Vielä muutama viikko sitten monikaan ei tiennyt, mikä amyotrofinen lateraaliskleroosi on. 2,2 miljoonaa Twitter-mainintaa, 15 miljoonaa Facebook-mainintaa, 1,2 miljoonaa videota ja yli 50 miljoonaa lahjoitettua dollaria myöhemmin ALS-tauti on noussut puheenaiheeksi ympäri maailman.

 

Monikaan ei ole voinut välttyä internetissä leviäviltä videoilta, joilla ihmiset kaatavat jääkylmää vettä itsensä niskaan. Ice Bucket Challengenä tunnettu tempaus nähtiin ensimmäisen kerran huhtikuussa Uudessa-Seelannissa, jossa sen avulla kerättiin rahaa syöpäpotilaiden hyväksi. Varsinainen ilmiö syntyi kuitenkin muutamia viikkoja sitten ALS-taudin ympärille.

ALS Ice Bucket Challengen uskotaan alkaneen ammattilaisgolfari Chris Kennedyn toimesta, kun hän kaatoi ämpärillisen jäistä vettä niskaansa tukeakseen vaimonsa serkkua, joka kärsii ALS-taudista. Videon päätteeksi hän haastoi ystävänsä tekemään saman tai lahjoittamaan rahaa ALS-järjestön hyväksi.

Tämän jälkeen ilmiö on jatkanut vastustamatonta leviämistään ja videot ovat saaneet haasteen edetessä uusia muotoja yritysten ja julkisuudenhenkilöiden liittyessä joukkoon.

Esimerkillistä ilmiön hyödyntämistä

Vaikka ilmiö alkoikin yksittäisen ihmisen tempauksesta, ovat ALS-järjestöt ottaneet ilmiön innolla vastaan ja osanneet hyödyntää sitä taitavasti. Ilmiön taustalla on kaksi selkeää tavoitetta: lisätä tietoisuutta varsin tuntemattomasta taudista sekä kerätä varoja siitä kärsivien elämän helpottamiseksi ja tutkimuksen rahoittamiseksi.

ALS-tautiin sairastuneiden osuus väestöstä on pieni, joten rahoitusta tutkimukselle ja hoidoille on ollut työlästä kerätä. Aihe on myös vaikea ja lohduton, joten siitä ei juuri ole julkisuudessa puhuttu. Kun ALS Ice Bucket Challenge lähti lentoon, on lahjoitusten määrä monikymmenkertaistunut viime vuoden vastaavaan jaksoon nähden. Lisäksi sillä on ollut vielä tätäkin suurempi vaikutus taudin tuntevien lukumäärään.

Matalan kynnyksen hauskaa hyväntekoa

ALS Ice Bucket Challenge jatkaa leviämistään maailmalla ja kasvattaa edelleen jo suureksi paisunutta ALS-taudista tietoisten joukkoa. Hyväntekeväisyys on sen myötä pinnalla ja myös muut organisaatiot hyötyvät suoraan tai epäsuorasti ilmiöstä oppimalla.

ALS-haasteen suosio on monien asioiden summa. Se on tarjonnut ihmisille helpon tavan liittyä hyväntekijöiden joukkoon hauskalla tavalla. Osallistumisen kynnys on matala ja ilmiö on levinnyt ihmiseltä toiselle. Jäävesikylvyn hauskuuden ja epätavallisuuden myötä ilmiö ei jäänyt vain pienen ryhmän jutuksi. Haaste on antanut pelivaraa myös yrityksille ja julkisuudenhenkilöille, jotka ovat vauhdittaneet sen etenemistä entisestään.

Myös Vapa Media osallistui haasteeseen hyvän asian puolesta ja lahjoitti pienen summan Suomen ALS-potilaiden tukemiseen. Video Vapan ALS-kasteesta löytyy alta. Liittykää joukkoon ja tehkää hyvää.

 

 

Kuva: Wikipedia Commons

Doing_the_ALS_Ice_Bucket_Challenge_(14927191426)

Mitä yritykset voivat oppia informaatiosodasta

Olemme kansalaisina ja asiakkaina jatkuvan informaatiosodan kohteena, vaikka emme sitä aina tiedostakaan. Yritysten tulisi oppia informaatiosodan pääpiirteet menestyäkseen nykyisillä markkinoilla, jossa informaatiota on tarjolla enemmän kuin pystymme käsittelemään.

Informaatiosota on laaja käsite, mutta sen tunnuspiirteisiin kuuluu yleiseen mielipiteeseen vaikuttaminen paremman informaation avulla, hyökkäämällä vastustajan informaatiota vastaan tai puolustautumalla vastustajan hyökkäystä vastaan. Tässä sodassa menestys ja tappiot mitataan mielikuvissa.

Mitä tällä on tekemistä yritysten ja etenkin niiden markkinoinnin, viestinnän ja mainonnan kanssa? Nämä funktiot yhdessä organisaation myynnin kanssa joko toteuttavat informaatiosotaa tai hyötyvät siitä.

Parempi informaatio

Yritys, joka tuntee kohderyhmänsä motiiveineen ja tarpeineen, on merkittävässä etulyöntiasemassa saamaan viestinsä läpi. Näin sillä on myös paremmat mahdollisuudet menestyä kilpailussa asiakkaan tarvitessa tuotetta tai palvelua.

Paremman informaation avulla asiakkaalle kerrotaan häntä kiinnostavaa tietoa ennen ostotarvetta, tuetaan ostoprosessin eri vaiheissa ja valjastetaan hänet tuottamaan yritystä tukevaa viestiä.

Paremman informaation avulla asiakkaalle syötetty viesti on luonnollisesti muotoiltu organisaation kannalta mahdollisimman positiiviseksi. Motivaatioihin ja tarpeisiin vastaaminen auttaa luomaan tunnesidoksia ja mielikuvia paremmin kuin kohdeyleisöä ymmärtämätön viesti.

Hyökkäys vastustajan informaatiota vastaan

Yritysmaailmassa harvoin hyökätään suoraan vastustajan informaatiota vastaan. Tästäkin on poikkeuksia, kuten matkapuhelinvalmistajien keskinäiset hyökkäykset tai Sonyn hyökkäys Microsoftia vastaan uuden konsolin lanseerauksen yhteydessä.

Hyökkäys suoritetaan yleensä hienovaraisemmin korostamalla oman tuotteen tai palvelun paremmuutta luoden samalla vastaanottajan mielessä toisiaan vastaan kamppailevia tietoja. Yritys A kertoo tuotteensa olevan markkinoiden halvin. Yritys B ei halua tai pysty hintakilpailuun, joten se kertoo tuotteensa olevan laadukas ja kestävä. Tällä ohjataan asiakasta yhdistämään halpa ja huono.

Informaatiosodankäynnin luonteeseen kuuluvat vaihtoehtoiset diskurssit. Mikäli ei voida suoraan osoittaa vastustajan olevan väärässä, voidaan aina luoda vaihtoehtoisia totuuksia tai mahdollisuuksia. Tätä yritykset käyttävät säännöllisesti hyväkseen. Kilpailijaa ei suoranaisesti vastusteta, vaan pyritään luomaan vaihtoehtoinen käsitys asiakkaan mielessä, jolloin heikommallakin tuotteella tai palvelulla voidaan kilpailla. Erinomainen esimerkki tästä toiminnasta, jota onneksi ei nähdä yrityskentällä näin räikeänä, on Venäjän viimeaikainen toiminta.

Puolustautuminen hyökkäystä vastaan

Tätä yrityksissä kutsutaan mielikuvamarkkinoinniksi ja brändimielikuvan vahvistamiseksi. Oma roolinsa on myös brändin puolestapuhujilla.

Mielikuvamarkkinoinnilla ja brändimielikuvaa kehittämällä varaudutaan tilanteeseen, jossa ulkopuolinen taho pyrkii haastamaan yrityksen tarjoaman tiedon tai tuotteen. Tällöin onnistunut ja ennakoiva informaatiosota on luonut tämän uuden informaation kannalta valmiiksi kielteisen yleisön. Brändin puolestapuhujat osaltaan aktivoituvat käymään suoraa kampanjointia yrityksen puolesta.

Hyvänä esimerkkinä toimii Apple, joka on osittain tuotteensa, mutta etenkin käymänsä pitkäkestoisen informaatio-operaation avulla luonut tilanteen, jossa jokaista yrityksen tai sen tuotteiden kannalta negatiivista viestiä vastaan asettuu yrityksen tukijoiden armeija. Mikä tahansa informaatio leimataan valheelliseksi tai vähintäänkin liioitelluksi, ja yrityksen luoma diskurssi jatkaa hallintaansa.

Miksi jokaisen yrityksen tulisi käydä informaatiosotaa?

Informaatiosotaa käymällä varmistetaan oman viestin suotuisa vastaanotto ja valmistaudutaan puolustamaan omaa tuotetta tai markkina-asemaa. Jos yritys ei halua osallistua informaatiosotaan, joku muu dominoi mielikuvia ja keskustelua. Harvaa tuotetta tai palvelua tullaan nykypäivänä hakemaan yrityksen pääkonttorista tai myymälästä ilman minkäänlaista ennakkokäsitystä sen ansioista.

Jos sinä et kerro asiakasta kiinnostavista asioista, joku muu tekee sen puolestasi.

Kirjoittaja on datasta, informaatiosta ja tiedosta kiinnostunut reserviläinen, joka uskoo sopivan yhdistelmän taktista ja strategista toimintaa takaavan menestyksen markkinoilla.

 

Kuva: Commons/ Wikipedia

040819-N-0000X-001

Palvelu tekee tuotteen

Suomalaisessa palvelukulttuurissa on ongelma. Se piilee ajattelutavassa, jonka mukaan on asiakkaiden vika, jos he eivät osaa käyttää luotua palvelua.

Suomalaisessa palvelukulttuurissa on toivomisen varaa. Tapauksia, joissa asiakaspalvelu on hoidettu ala-arvoisesti, nousee jatkuvasti esiin. Esimerkkejä on helppo mainita Midhill-ravintolan vesikriisistä Ravintola Lumen tapaukseen. Ongelma ei ole vain ravintoloiden, vaan samankaltaiset tilanteet ovat arkipäivää myös digitaalisten palvelujen maailmassa.

Proaktiivista, vaivatonta palvelua asiakkaan ehdoilla

Finnmatkojen Head of Virtual Customer Centre Tiina Sirén korostaa asiakaspalvelun merkitystä digitaalisissa palveluissa.

- Varsinkin kilpailluilla aloilla asiakaspalvelu on kaiken A ja O. Virtuaalisessa maailmassa asiakkaan on niin helppo siirtyä kilpailevan yrityksen palveluun, että asiakaspalvelun eteen on nähtävä vaivaa. Asiakaspalvelussa on mahdollisuus myös yllättää positiivisesti tarjoamalla ratkaisuja proaktiivisesti, ennen kuin asiakas niitä osaa kaivata.

Myös henkilökohtainen huomioiminen ja tilanteen aistiminen on tärkeää. Asiakkaan osaamisen taso on avainasemassa.

- Yleinen kokemus on, että kuluttaja saa ongelmatilanteessa vastaukseksi vaikeasti ymmärrettävää jargonia, josta ei ole apua. Toisaalta on myös kokemuksia, joissa kuluttaja saa liikaa tietoa yrittäessään etsiä nopeasti lisätietoa yksittäiseen asiaan, Sirén kommentoi palveluiden kanssa painivien kuluttajien haasteita.

Mihin digipalveluntarjoajien sitten tulisi keskittyä asiakaspalvelussaan? Sirénin mukaan tärkeintä on proaktiivisuus ja palvelun vaivattomuus.

- Jos tullaan tilanteeseen, jossa asiakas ei osaa mennä intuitiivisesti oikeaan paikkaan ja joutuu pyytämään apua, ollaan auttamatta jäljessä. Etsiessään apua asiakas on jo poissa prosessista. Prosessi pitenee ja asiakas siirtyy yhä todennäköisemmin kilpailijan sivuille. Nämä asiakkaat on osattava havaita ja heille on tarjottava apua proaktiivisesti esimerkiksi chat-yhteyttä tarjoamalla, FAQ-osiolla tai helpoilla hauilla. On myös erittäin tärkeää kunnioittaa asiakkaan valitsemaa kanavaa ja tarjota palvelua siellä, missä asiakas sitä haluaa.

Hyvä palvelu tuottaa asiakkaalle lisäarvoa

Palvelun laatu on subjektiivinen kokemus, eikä kaikkia asiakkaita voi laittaa samaan muottiin. Erilaisten asiakkaiden tarpeet huomioimalla ja apua tarjoamalla jopa teknisesti heikompi tai suppeampi ratkaisu voi menestyä tylyn palvelun huipputekniikkaa vastaan. Kun kyseessä on kaksi samankaltaista palvelua, on kokemus ratkaiseva tekijä kuluttajan näkökulmasta.

Hyvä esimerkki loistavasta palvelusta on Audio Network –äänikirjaston, josta sisällöntuottajat lataavat audiotiedostoja käyttöönsä. Vastaavanalaisia kirjastoja on paljon ja sisällöt ovat monissa hyvinkin samankaltaisia. Miten Audio Network erottuu massasta?

Tarjoamalla henkilökohtaista palvelua esimerkiksi sähköpostitse: lomalta palannutta käyttäjää odottaa viesti, jossa yritys tiedustelee uusista projekteista ja tarjoaa apuaan ilman lisämaksua. Tätä on palvelu, joka huomioi asiakkaan tarpeet ja tuottaa hänelle lisäarvoa.

 

 

Kuva:Creative Commons/pixabay.com

it-guy-314424_640

LUE AIHEESTA