Vapa Media opastaa sinua matkalla halki verkon viidakon. Mikäli haluat saada verkkopresenssisi kerralla kuntoon, tiedät olevasi oikealla sivulla.

Facebook ja Skype vain harvojen ikäihmisten hallussa

Varttuneemmat kansalaiset hankaavat verkkopalvelujen käytössä, vaikka innostusta yhteydenpitoon löytyy. Pieni piiri Oy:n Matti Kari pilotoi ikäihmisten videopuheluyhteisöä.

Suomalainen syksyllä lanseraattava Pieni piiri on videopuheluiden ympärille rakennettu yhteisö. Miksi vanhukset tarvitsevat kokonaan oman palvelunsa?

07.05.2012
Anna Mellin

Kommentoi artikkelia

Viimeisimmät blogaukset

Yritys! Valmistaudu Y-sukupolven vaatimuksiin!

Tuleville työntekijöille työn sisältö on merkityksellisempi kuin palkka tai asema. Työ ja vapaa-aika menevät tulevaisuudessa entistä enemmän sekaisin. Yritysten tuleekin olla entistä avoimempia ja niiden tulee tuoda arvopohjansa selkeästi esille.

Universum toteutti tutkimuksen suomalaisten korkeakoulu- ja ammattikorkeakoulu opiskelijoiden keskuudessa, vastaajia oli yli 10 000. Tutkimuksen voit tilata em. yrityksestä.

Tulevaisuuden Y-sukupolvi, jota on itsekkääksikin mainittu, ei tutkimuksen mukaan sitä kuitenkaan ole. Heillä on rentoa uskoa omaan itseensä, hyvä tuntuma teknologiaan ja halu olla töissä yrityksessä, joka tarjoaa sisällöllistä työtä, jossa voi toteuttaa itseään ja kehittyä.

Miten edellä mainittu poikkeaa aiempien sukupolvien tavoitteista? Arveluni taustalla ei ole tutkimusta, mutta uskon, että nykyopiskelija ei niinkään etsi perinteistä korporaatiota tai Kelan vahvaa ja turvallista oksaa. Hän haluaa merkityksellisen työn, joka tarjoaa tarvittaessa joustavuutta työaikojen ja tehtävien suhteen. Nykyään ollaan valmiita jopa pieneen epävarmuuteen, jos tilanne sitä vaatii.

Ilmeisesti hyvinvointiyhteiskuntamme mahdollistaa myös entistä aikoja paremmin myös ”palkkajouston”, ainakin hetkittäin, jos tulevaisuudessa voi tienata paremmin.

Enää ei vastavalmistunut ekonomi halua 6000€ alkupalkkana. Työn mielekkyys, yrityksen kulttuuri ja dynaaminen työympäristö ajavat palkan ohi.

Tutkimuksessa mielenkiintoisia tulevaisuuden tahoja ovat useat julkisen hallinnon alueet.

Halu palvella isänmaata on todellinen ja selkeä. Tätä eivät monetkaan Y-sukupolven parjaajat ole osanneet lukea.

Kansainvälisyys on itsestäänselvyys, pelkkä kotimarkkinayritys ei kiinnosta, haasteita ja vauhtia etsitään kansainvälisestä kentästä. Tämä ei oikeastaan ole yllätys, paitsi ehkä osalle poliitikkoja jotka luulevat,että tulevaisuus ratkaistaan siltarummun ja linkkimaston välissä.

Tulevaisuudessa työnantajat jatkavat taistelua parhaista työntekijöistä. Kansainvälisten osaamisvaatimusten monipuolistuessa eivät suomalaiset parhaina Pisa-tutkimuksen menestyjinä riitä. Suomi tarvitsee laajaa osaajajoukkoa, jotta voimme menestyksellä hoitaa oman tehtävämme maailman kansojen kilpailussa.

 

Kirjoittaja ei ole osa Y-sukupolvea mutta tuntee mielenkiintoa erilaisia ryhmiä kohtaan ja pyrkii ymmärtämään kaikkia matkallaan diginatiiviksi.

Y-sukupolven taskut

Tulevaisuus futuristin silmin

Futuristin tehtävä on katsoa hetkeä pidemmälle tai  kenties paremmin sanottuna hetkeä syvemmälle. Futuristi on henkilö, joka aistii, tarkastelee ja tutkii yhteiskunnan hiljaisia signaaleja ja tekee niistä johtopäätelmiä, jotka ovat hyödynnettävissä nykyhetkessä. Eräs näistä henkilöistä on Mika Aaltonen.

Tulevaisuus kiehtoo aina kaikkia, sillä se on asia jota ei koskaan voi saavuttaa. Saavuttamattomuus ei kuitenkaan merkitse merkitsemättömyyttä. Vuosia sitten kansainväliseksi puheenaiheeksi jalkapallourallaan noussut Mika Aaltonen tunnetaan nykyään yhtenä merkittävimmistä tulevaisuuden tutkijoista. Hän ei ole ennustaja, mutta tietää tästä tuntemattomasta tulevasta paljon.

”Tulevaisuuden tutkija tutkii sitä mitä tapahtuu nyt, miten ja miksi”, Aaltonen pohjustaa oman alansa raameja.

Tulevaisuus ei ole etäinen asia vaan tässä ja tämän päivän valinnoissa. Tulevaisuus rakentuu suhteestaan menneeseen ja olevaan, eikä se tule eikä sitä ole ilman nykyisyyttä. Futuristin tehtävä onkin hahmottaa kuinka tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa toimimalla nyt. Tulevaisuudentutkijan anti on hahmotella kuinka tulevaisuutta voidaan hallita tässä hetkessä.

Tulevaisuustutkimuksen suurin haaste on pitkäjänteisyyden puolesta puhuminen. Tulevaisuus ei ainoastaan merkitse seuraavan vuoden tilinpäätöstä, vaan aikaa 20 ja 200 vuoden tai täysin määrittämättömän jakson kuluttua. Yksi Aaltosen käyttämistä avainsanoista onkin kestävyys. Kestävyyden arvot perustuvat vastuun kantamiseen. Jos nykyhetkessä ei kanneta vastuuta tulevasta, on tulevien sukupolvien mahdoton korjata tällä hetkellä tehdyistä päätöksistä johtuvia seurauksia.

Kärsimättömyyden kysymys vaikuttaa huomattavasti juuri yritysmaailman sielunmaisemaan. Aikakäsityksen rajallisuus vaurioittaa päätöksentekoa ja aiheuttaa määränpäiden sumentumisen.

”Meidän aikamme ongelma on lyhytjänteisyys”, Aaltonen toteaa.

”Jokainen merkittävä asia vaatii yksinkertaisesti useamman vuoden suunnittelun ja toteutuksen.”

Työntämässä olemassa olevaa tilannetta vuosi tai kuukausi kerralla eteenpäin, voitetaan aikaa muttei saavuteta tarvittavaa muutosta. Ajan hetkellisyydestä luopuminen on tulevaisuuden hallintaan tähtäävälle välttämätöntä.

Väistämätön muutos

Aaltosen futuristinen vaikuttavuus ei perustu synkillä uhkakuvilla myymiseen vaan vahvaan teoriaan, jota hän kutsuu toiseksi renessanssiksi. Aivan kuten renessanssissa 600 vuotta sitten jo käynnistyneessä ja voimistuvassa renessanssissa ohjat tulee ottamaan yhteiskunta, joka verkostoituu horisontaalisti, jakaa tietoa ja tuottaa itse omia palveluitaan. Nyky-yhteiskuntaa ei uhkaa rutto, mutta toivottomuus ja epävarmuus ovat kulkutautiin verrattavissa oleva kurimus, johon yhteiskunnan päättäjien on vaikea vastata. Tästä syystä renessanssissa vastuu muutoksesta siirtyy yksilöille ja heidän kyvylleen uudelleenjärjestyjä ja toimia oman tulevaisuutensa puolesta. Uusi renessanssi on intelligence-yhteiskunnan renessanssi, jonka yksi merkittävimmistä ominaisuuksista on suurien tietomäärien ymmärtäminen ja hyödyntäminen omaan käyttöön nopeasti ja innovatiivisesti.

Renessanssi tulee vaatimaan niin valtion kuin demokratian uudelleen muotoutumisen, sillä pelkkä vaaleihin osallistuminen ei enää riitä avoimen yhteiskunnan tahdon toteutumiselle. Teknologia ja internet ovat merkittävässä asemassa muutoksessa. Muutos tulee olemaan nopeaa ja väistämätöntä.

”Tavallaan elämme jänniä aikoja”, Aaltonen toteaa.

Suomen tulevaisuutta pohtiessa Aaltonen kuitenkin vakavoituu.

”Suomella on edessä isoja haasteita. Viimeiset 10-15 vuotta eivät ole menneet kovinkaan hyvin ja Suomea raastaa kyvyttömyys uusiutua”, Aaltonen avaa.

Tulevaisuuden päättäjäsukupolvet eivät tule pääsemään helpolla:

”Selkeitä vastauksia on vähemmän kuin ennen.”

Mikä avuksi?

Molliin on ikävä lopettaa. Mika Aaltonen antaakin kaksi vinkkiä valoisamman tulevaisuuden puolesta:

  • EXTENDED NOW – vaikka aika on jatkuvasti kortilla, ei hätäily tuo lisää päiviä kalenteriin. Pidennetyllä nykyhetkellä Aaltonen viittaa aikajänteen pidentämiseen ja nykyisyyden laajempaan ymmärtämiseen, joka merkitsee tulevaisuuden hahmottamista myös osana mennyttä ja selkeänä päätösten ja tapahtumien jatkumona.
  • POLYSENTRISYYS – tulevaisuuden haasteita katsova ihminen voi lohduttautua vastausten ja ratkaisujen monimuotoisuudesta. Kaikkea ei tarvitse keksiä itse. Vastausten ei enää odoteta tulevan yhdeltä johtajalta vaan entistä monisyisemmästä verkostosta, jotka perustuvat horisontaaliin ja dialogiseen yhteiskuntajärjestelmään, joka hylkää kankeat ylhäältä alaspäin virtaavat rakenteet ja luottaa jaettavaan tietoon.

Artikkelikuva: Radar Communication Oikeudet: Creative Commons

Henkilökuva: Vapa Media

Tulevaisuus

Brändätty journalismi – muotisana vai ei?

Muotisanoja tulee ja menee. Brändätty journalismi on pyörinyt alan asianuntijoiden huulilla jo jonkin aikaa. Etenkin verkkojulkaisuissa ilmiö hakee vielä paikkaansa. Onko kyseessä ohimenevä trendi vai oikeasti varteenotettava ajatusmalli?

Viestinnäalan verkkosivun Raganin julkaisemassa videossa Mark Ragan ja Jim Ylisela keskustelevat brändätyn journalismin (branded journalism) saloista. Brändätty journalismi on kova juttu, sillä se antaa organisaatiolle täysin uudenlaisen tavan lähestyä omaa viestintäänsä. Tärkein lähtökohta brändätyn journalismin toteuttamiselle on yhtiön tarkasteleminen oman median täydellisenä hyödyntäjänä – toisin sanoen mediataloon verrattavissa olevana julkaisijana.

Kyseessä on täysin uuden toimintamallin omaksuminen. Tiedotuksen sijaan yritys toimii omana tutkivana toimittajanaan, joka kaivaa tietoa, perehtyy aiheisiin, kyseenalaistaa ja tarjoaa ennennäkemättömiä ja ajatuksia herättäviä sisältöjä lukijoilleen. Asiakas ei ole pelkkä pyydys vaan ennen kaikkea osa lukijayhteisöä, jonka kanssa luodaan kestävä suhde.

Journalististen toimintojen lisäksi brändätty journalismi vaatii oman organisaation monipuolistunutta hyödyntämistä niin asiantuntijana kuin esimerkkitapauksena. Asiantuntijuus vaatii avoimuutta ja omien casejen tarkastelu rehellisyyttä. Tiedon jakaminen ja oman alan ja oman toiminnan kyseenalaistaminen on osa toimittajan ammattihyvettä, joka on syytä tuoda osaksi yrityksenkin läpinäkyvää tiedontuotantoa.

Asiakkaille ja yleisölle kohdennetun sisällön lisäksi brändätty journalismi antaa mahdollisuude osallistua alan keskusteluun. Osallistuminen merkitsee samalla vaikuttamista. Oman mediansa täysivoimainen hyödyntäjä nostaa pinnalle itseään puhuttelevia puheenaiheita, vastaa kritiikkiin ja oppii siitä.

Kulmakivenä luottamus

Matti Lintulahden Mediablogin julkaisu Hyvä sisältömarkkinointi varastaa hyvältä journalismilta neuvot perustuvat luottamuksen rakentamiseen. Journalismia ei ole ilman luottamusta ja samoin yrityksen tuottamat (multi)mediasisällöt jäävät vailla painoarvoa, jos ne eivät perustu rehelliseen ja vuorovaikutteiseen tiedon tuotantoon.

Lintulahden kuusi neuvoa:

Oraganisaatioiden oppiessa toimittajilta ja hyödyntäessä jo tunnettua toimituksellista toimintamallia omassa työssään ovat toimitukset uuden haasteen edessä. Brändätyn journalismin ja ns. ei-brändätyn journalismin rajapintojen fuusio on väistämätön. Journalismin ja brändätyn journalismin erottaminen toisistaan tulee tulevaisuudessa olemaan varmasti entistä vaikeampaa. Tämä on kysymys jota perinteisten uutistoimistojen on pohdittava huolella. Samalla kasvaa myös lukijoiden vastuu sisällöntuottajien intressien tunnistamisesta.

Muotisana vai jotain muuta?

Muotisanoja, niin sanottuja buzzwordeja, tulee ja menee. Niiden voi antaa lipua ohitse, niihin voi tarttua tai niitä voi tarkastella ja soveltaa omaan toimintaansa sopivaksi.

Marmain vierasblogissa Niklas Vaittinen kiteyttää muotisanojen arvon hyvin:

”Tärkeintä ei ole antaa vanhoille tempuille uusia nimiä vaan katsoa tuovatko ne jotain uutta keskusteluun ja toimintaan.”

Vaikka peli on sama, säännöt ovat muuttuneet, niin brändäyksessä kuin journalismissa. Tämä on sauma, jota ammattialojen on mahdollista hyödyntää oppimalla toinen toisiltaan.

 

Kuva: Jon S Oikeudet: Creative Commons

branded

Voi Taivas (+helvetti)

Talous kuralla + irtisanomisia + rahat loppu = hyvinvointivaltion kriisi = helvetillinen ongelma.

Yhtälö, joka on tullut tutuksi elämän lyhyenkin oppimäärän käyneelle. Voiko näihin muuttujiin vaikuttaa? Entä, jos luomme laskun uusiksi. Voisiko uusi Phytagoraan lauseemme olla:

Taivas + helvetti = yrittäjyys?

Helsingin Sanomien lauantain (15.6.2013) pääkirjoitus oli otsikoitu Tunnelin päässä ei näy vieläkään valoa. Kirjoitus käsitteli taloustilannetta ja toivottomuutta. Kirjoitus alkoi poiminnoilla viikon varrelta:

”Teol­li­suus­tuo­tan­to su­pis­tui huh­ti­kuus­sa kym­me­nen pro­sent­tia vuo­den ta­kai­ses­ta. Teol­li­suu­den kiin­teät in­ves­toin­nit ei­vät rii­tä kat­ta­maan edes pois­to­ja eli ole­mas­sa ole­vien ko­nei­den ja lait­tei­den ku­lu­mis­ta. Huh­ti­kuus­sa myös kon­kurs­si­ha­ke­muk­set kään­tyi­vät jyrk­kään kas­vuun. Ir­ti­sa­no­mis­uu­ti­sia tu­lee jo­ka päi­vä… ensi vuodeksi on luvassa vain kitulaista kasvua.”

Ulkona paistaa aurinko ja pääskysten laulu kaikuu sisäpihalla. Jostain syystä aamutee on kitkerämpää kuin hetki sitten.

Kolikolla on kaksi puolta. Uutisten luomien varjojen valoisalla puolella on kasvava start up -sukupolvi, joka uskoo tekemiseen, itseensä, epäonnistumistenkin jälkeen onnistumiseen ja oppimiseen. Tästä kevään parhaimman esimerkin tarjoaa Taivas+helvetti -teos, joka kokoaa 18 onnistuneen yrittäjän tarinan samojen kansien sisään. Sokerina pohjalla on kolmen yrittäjän kertomus yrityksistä, jotka kohtasivat vastoinkäymisiä joista kuitenkin selvittiin.

Teoksen ovat koonneet Terho Puustinen sekä Mika Mäkeläinen. Journalistista media-alan yrittäjäksi siirtynyt Puustinen näkee kirjan syntyneen ehdottomaan tarpeeseen:

”Suomi tuntuu olevan tällä hetkellä heikossa hapessa. Suunta on monelta osin hukassa ja yleistä ilmapiiriä hallitsee huoli ja toivottomuus.”

Taivas+helvetti ei tarjoa vastausta vallitsevaan tilaan. Se ei saarnaa ja tarjoa how-to -ohjein varustettua tietä onneen. Se opettaa esimerkein ja pureutuu ajatusmalleihin.

”Lähdin työstämään kirjaa, koska olen sitä mieltä, että vastaus ongelmaan löytyy paremmasta ja reippaammasta yrittäjyydestä”, Puustinen pohtii.

”Lyhyesti sanottuna – tein sellaisen kirjan kuin olisin itse halunnut aikanaan nuorena lukea. Ja vähän muutakin”, Mäkeläinen kommentoi.

Ei tuurilla vaan työllä

Puustisen pohtiessa yrittäjyyttä oman esimerkkinsä kautta korostaa hän kiertelemättä, ettei yrittäjyys sovi kaikille. Yrittäjyys vaatii ensisijaisesti antautumista. Kirjan ensimmäisessä kappaleessa Rovion Niklas Hed toteaa:

”Rovion menestys ei perustu tuuriin vaan jumalattoman kovaan duuniin.”

Yrittäjyys ei ole taivaallinen tila, vaan, aivan kuten Ilona Hiila blogitekstissään uuden tavan omaksumista kuvasi: tutun helvetin hylkäämistä tuntemattoman taivaan puolesta.

Yrittäjien yhteiskunta

Vaikka yrittäjyys saattaa olla yksityishenkilön valinta, vaikuttaa toiminta yhteiskunnan muuttuviin rakenteisiin.

”Julkinen talous kriisiytyy ja tämän seurauksena ajallaan purkautuu ja sulaa. Nykyistä tilaa on mahdollista pitää elossa nostamalla veroja, mutta jossain vaiheessa raja tulee tässäkin suhteessa vastaan”, Puustinen kuvaa tämän hetkistä tunnelia.

Jatkuvan kriiseilyn aiheuttaman pelon ja inhon tilan kärjistyessä entisestään on oletettavaa, että yrittäjät tulevat ottamaan entistä enemmän vastuuta palveluiden tarjoamisesta, toteuttamisesta ja ennen kaikkea kehittämisestä.

Olennainen osa tulevaisuuskeskustelua on myös kyseenalaistaminen. Maanpäällisen keskustelun avulla on päätettävä mitä palveluita todella tarvitsemme yhteiskunnan ylläpitämäksi ja mistä voimme luopua, jottei koko laiva uppoaisi.

Enemmän kuin kirja

Taivas+helvetti -teoksen anti on asennemuutoksen synnyttämä ilmiö, jonka satoa voi seurata sosiaalisessa mediassa käydyssä keskustelussa. Kirjan synnyttämä liike on tullut myös kirjailijalle yllätyksenä:

”Ei kirjaa enää tavallaan ole edes pakko lukea. Kirjan välittämästä fiiliksestä saa hyvin kiinni somessakin.”

Kirja elää lukijoidensa ja kannattajiensa synnyttämissä teksteissä ja tarinoissa paljon omia kansiaan pidemmällä. Kirjan myös tiedetään olleen inspiraatio yhdelle, jos toisellekin, yrittäjyyttä harkitsevan henkilön rohkealle päätökselle.

Tunnelin päässä on valoa. Mutta jotta valo tulee nähdyksi, tulee ihmisten avata ensin silmänsä.

 

Taivas+helvetti -teoksen kotisivut.

Taivas&helvetti_edited-1

#Suomisome #Someawards #2013 #Helsinki

Suomen somekerman palkintogaalan juhlaväki oli kummallinen näky. Facebookin, Twitterin ja Youtuben profiilikuvien hahmot astuivat hipulinäyttöjen ja läppäreiden kaksiulotteisesta maailmasta todellisuuteen. Vahvalla otteella toteutetu Some Awards todisti ainakin yhden asia – tätä porukkaa ja sosiaalisen median voimaa ei tule vähätellä. Sosiaalinen media ei ole pelkkä harrastus ja sluibailun kenttä. Se on taitolaji, jossa parhaat palkitaan.

Torstai-iltapäivällä Bio Rexissä järjestetetyt Some Awardsit kokosivat vuoden sosiaalisen median tapahtumat, henkilöt ja ilmiöt yhden palkintogaalan alle. Vapa Media oli kalana vedessä ja poimi haaviinsa illan sankareita, tunnelmia ja tuulia.

Aller Median järjestämät juhlat henkivät MTV Awardsien tunnelmaa. Juontajana toiminut duudson Jukka Hilden saapui lavalle myöhässä, kaatui portaissa, heitti ukemit ja otti tilan haltuunsa. Palkintoja jaettiin yhdeksän ja tunnelma pysyi korkealla koko palkintojenjaon aikana.

Vuoden somepalkinnot saivat:

Sometapahtuma: Ravintolapäivä

#: Somen presidentti Pekka Haavisto

Pienenmpi kuin kolme <3: Seppo-kissa aka Grumpy cat

Someteko: 875g

Jaetuin some: Jasper Pääkkönen ja #lohigate

Someyritys: Nettipoliisi

Sometekijä: Alexander Stubb

Meemi: Pirkka-trolli

Someviihdyttäjä: Arman Alizad

Vuoden jaetuimman somen palkinnon kalastanut Jasper Pääkkönen käytti lavahetkensä taitavasti hyväkseen kääntäen huomion kalastus- ja vesistöaiheisiin. Enemmän tai vähemmän läpinäkyvä vuoropuhelu Maa- ja metsätalousministeriön kanssa tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Tänä vuonna #lohigate saattaa vaihtua #myrkynvihreävesivoima -häsään, josta vuoden sometekijä Alexander Stubb vastaanotti ensimmäisen twiitin.

Vesi on selvästi viikon puhuttelevin aihe monella tapaa. 

Vuoden someyritys-palkinnon voittajakoplaan kuulunut vanhempi konstaapeli Jutta Antikainen painotti somen annin poliisityölle piilevän lähestyttävyyden ja matalan kynnyksen vuorovaikutuksen mahdollistamisessa. Poliisikoulussa ollessaan Antikainen ei olisi osannut aavistaakaan partioivansa tulevaisuudessa netissä. Nettipoliisi on enemmän kuin pelkkä leijonamiekka: nettipoliisilla on kasvot.

Illan liikuttavin voittaja oli kiistatta 875 grammaa Facebook-ryhmän perustaja Isä. Sankaripaidassa lavalta pokaalinsa poiminut Isä liikuttui ja liikutti hilpeän juhlaväen totemalla osastolla K7 olevan paraikaa isiä, jotka eivät ehdi twiitata tai facebookata. Myrskyisen kevään oppeja pohtiessaan Isä totesi, ettei elämän vastoinkäymisten tulisi antaa lamauttaa ja masentaa. Pahoihinkin tilanteisiin löytyy aina voimavaroja, niin kauan, kuin omat kokemukset, huolet ja murheet uskaltaa jakaa.

Poliitisesti epäkorrektina tunnettu Arman Alizad eli @titmeister voitti keskustelua herättävillä twiiteillään vuoden someviihdyttäjäpalkinnon. Omaa somevahvuuttaan ulkopuolisen silmin pohtiessaan Alizad totesi yksinkertaisesti:

”Minulla ei ole tabuja. Minulle ei ole olemassa mitään pyhää, mitään mille ei voisi ja saisi nauraa.”

Huumori on Alizadin mukaan elämää ja ihmiskuntaa ylläpitävä voima, jonka arvoa ei tulisi loukkaantumisten ja sijaisloukkaantumisten aikakaudellakaan vähätellä. Twitterin lumo perustuu Alizadin mukaan juuri 140 merkin luomaan haasteeseen:

”Jos et voi sanoa asiaasi ytimekkäästi, älä sano sitä ollenkaan.”

Mustan huumorin ja ironian väreillä taiteileva mies tulee viihdyttämään seuraajiaan ja kanssatwiittaajiaan omalla ilahduttavan epäkorrektilla tavallaan tänäkin vuonna.

Someilijoiden joukossa seikkaili myös videobloggaajana tutuksi tullut Soikku. Vaikka Soikku ei (tänä vuonna) palkinnoille asti yltänyt, totesi hän tapahtuman olevan erittäin hieno mahdollisuus tavata niin sanottuja somekollegoita, jotka normaalisti ovat pelkkiä kuvia, twiittejä tai kommentoijia. Tulevaisuuttaan bloggaajana ja somekasvona pohtiessaan kertoi Soikku toivovansa hymyn ilosanoman leviävän entistä laajemmalle – niin kauas kuin some kantaa.

Some Awardseissa sai myös etsiä itselleen sometaivaassa ennalta määritellyn somekumppanin. Tämä on aihe, jonka haasteisiin edes some ei pysty tarjoamaan tyhjentävää vastausta. No match found :(

Harlem Shake tanssittaa somettajia edelleen.

Some Awardsin antia katonrajasta katsellessa oli helppo huomata, että vaikka Grumpy Catit ja Trollit vaikuttavat vähäpätöisiltä tekijöiltä suurten linjojen ja päättäjien rinnalla, tarjoaa some mahdollisuuden jäykkien valtarakenteiden soveltamiseen ja taivuttamiseen. Sosiaalisen median kautta pääsee lähelle elämän ydinkysymyksiä, juuri haluamiensa ihmisten parissa. Oman persoonanasa, kasvonsa ja mielikuvituksensa jakoon laittaneet tulee palkita, sillä ilman heitä elämä olisi kieltämättä hieman yrmeämpää.

some-kruunu_edited-1

Vaativa asiakas ei unohda

Hans Välimäen omistama Midhill –hampurilaisravintola sai karvaasti kokea somen voiman: pari harkitsematonta sanaa ja lynkkausmieliala pääsi valloilleen Facebookissa sekä Twitterissä. Ravintola menetti mahdollisesti kymmeniä, jos ei satoja (aiemmin) potentiaalisia asiakkaita – myös allekirjoittaneen.

Kaikki sai alkunsa ravintolan Facebook-sivulle jätetystä asiallisesta asiakaspalautteesta, you know the rest. Ravintolan ”some-guru” turvautui heikoin seurauksin ironian vaikeaan tyylilajiin perustellessaan asiakkaalle 1,5 euron vesilasin hintaa. Midhillin Facebook-sivu räjähti palautteen, kysymysten ja irvailun määrästä parissa tunnissa.

Suuntasin arviointipalvelu Eat.fi:hin, missä Midhilliä on mäiskitty kuin märkää rättiä jo pidemmän aikaa. Ravintolan saama palaute oli piilotettu ja palautteen jättäminen estetty. Yllätys.

Tässä vaiheessa päätin itse äänestää jaloillani. Olen ruokaa fiilistelevä ravintolakävijä, myös Välimäelle potentiaalinen asiakas. Midhill ei kuitenkaan tule enää olemaan minun palani burgeria.

Some-nolaus

Midhillin somemoka on klassinen: toimi ensin, ajattele sitten. Näen sieluni silmin casen tulevien some-peeär-oppikirjojen esimerkkitapauksena.

Ravintolan tai sen keulakuvan toiminta tapauksen jälkipyykissä ei ole myöskään ollut mieltäylentävää seurattavaa. Ensin tähtikokki Hans Välimäki selitteli iltapäivälehdissä, mitä tuli sanottua. Näistäkin kommenteista oli aistittavissa suorastaan veemäinen suhtautuminen asiakkaaseen. Jos Välimäki odottaa asiakkailtaan ”asiallisuutta” ja kommentointia ”hyvässä hengessä”, on asiakkaalla lupa odottaa ravintolan suunnalta vähintään samaa.

Sitten tuli se kauan odotettu anteeksipyyntö: asiakkaiden sydämet sulatetaan hassunhauskalla kuvalla, ilmaisella vesikannulla ja nokkelalla huumorilla. Suu vääntyy väkinäiseen hymyyn, tästäkin paistaa läpi vittuilun maku.

Vilpitön anteeksipyyntö ja sen voima

Kaikkien some-kriisiviestinnän sääntöjen mukaan Välimäki ja kumppanit olisivat lopettaneet selittelyn heti, vastanneet asiallisella, asiakasta kunnioittavalla vastineella ja ennen kaikkea olleet vilpittömiä. ”Pahoittelemme, että veden hinta tuli asiakkaillemme yllätyksenä” –tyyppinen anteeksipyyntö ei uppoa. Yleisö odottaa verkossa toimijoilta nykyisin enemmän. Sitä paitsi oman Facebook-statuksen ja sen alla käydyn kriittisen keskustelun poistaminen on suoraan sanottuna noloa.

Suomen oma watergate-skandaali on somessa nyt jo unohtumaan päin – kuten tapahtuu nopeasti muillekin vastaaville ilmiöille – mutta asiakkaat eivät unohda. Nyt jo useamman ystävän suusta kuultu ”en suosittele” sai vahvistusta.  Somen voima teki Midhillistä kertaheitolla julkisen naurunaiheen. Se on leima, jota voi olla vaikea pyyhkiä pois – edes Michelin-tähdillä tai Watergate-burgerilla.

 

PS. Hans, jos luet tätä niin give me a call. Keskustellaan vähän lisää somessa toimimisesta.

Vesi_edited-1

Avoin kirje minulta sinulle

Sunnuntaikahvit pärskähtävät aamusanomille. Timo Soini katsoo minua silmästä silmään. Hän on ottanut Helsingin Sanomien etusivun tilan haltuun ja kirjoittanut kansalle avoimen kirjeen. Tilanne rauhoittui ja viikon ajan etusivu on normaali mainosten sillisalaatti. Kunnes jälleen koittaa sunnuntai. Edessäni virnuilee Eki Liikanen. Tällä kertaa kirjeen otsikko on Diasporalia kansalle. En tiedä mitä ajatella.

Helsingin Sanomien etusivun julkaisu maksaa noin 35 000 euroa. Timo Soini varasi kyseisen paikan 2.6. kertoakseen kansalle  avoimen kirjeen avulla mitä salattu Kreikka-sopimus merkitsee. Kirje on sävyltään kansanedustajakollegoita soimaava ja voimakas. Taustalla leijuvat sanat salaisuus, totuus, avoimuus, sopimus ja vakuus.

Viikkoa myöhemmin 9.6. saman etusivun paikan varasi ravintolisämyyjä Harmonia, jonka yksi suosituimmista tuotteista on Eki Liikasen markkinoima magnesiumlisä Diasporal. Ekin piristämä mainos on iloisen vihreä, säteilee onnea ja on suunnattu lihasvaivoista kärsiville. Taustasanat ovat krampit, suonenvedot ja levottomat jalat.

Soini esittelee ongelman. Liikanen tarjoaa lääkkeen. Molemmat sisällöt vaikuttavat – omalla tavallaan.

Loistava idea – loistava toteutus

Harmonian toimitusjohtaja Sami Larste kertoo copy-idean syntyneen intuitiosta:

”Heti silloin sunnuntaiaamuna nähdessäni Hesarin kannen ajattelin, että Soinillahan on ihan Eki Liikasen tapa kommunikoida.”

Vaikka kahden ilmoitustilapersoonan sävyt ovat lähes päinvastaiset sama suorapuheisuus, avoimuus ja henkilökohtaisuus välittyy molemmista teksteistä.

Diasporal käyttää mainonnassaan Larsteen sanoin ainoastaan esimerkkitapauksia, jotka ovat 100% aitoja. Eki on lähtenyt Diasporalin matkaan omasta aloitteestaan useita vuosia sitten. Ekin vahvuus on hänen aidossa luottamuksessa tuotteeseen sekä hurmaavassa läsnäolossa.

Erkki allekirjoittaa ilmoituksen nautinnollisen kesän, Timo Soini perussuomalaisten rekisteröityneen puolueen puolesta.

Sanoma News:n kaupallinen johtaja Risto Kyhälä kuvaa Helsingin Sanomien mainosohjeistuksen olevan erittäin suurpiirteinen, mutta selkeä. Lain ja hyvän maun vastainen mainonta on kiellettyä, mutta muuten kaikki sisältö on käytännössä mainosmaksuihin kykenevälle mahdollista. Yhteiskunnallinen mainonta on tervetullutta Helsingin Sanomien sivuille, eikä mainostajia erotella puoluekannan mukaan.

Diasporalin mainosta katsoessa herää väistämätön kysymys poliittisesta kannanotosta. Larste vastaa poliittisuuden kysymykseen kiertelemättä:

”Kysymys on erittäin relevantti, mutta puoluekannalla ei ollut minkäänlaista merkitystä mainoksen tekemisessä.”

Etusivulla olisi voinut keimailla Katainen, SDP, Keskusta tai kuka tahansa puolue tai sen edustaja, mutta tärkeintä mainosideassa oli juuri formaatin monistaminen ja muuttaminen positiiviseksi ja toiselle tuotteelle tai sanomalle sopivaksi.

Rohkeus toimii aina

Diasporalin mainos ei toimi ainoastaan hurmaavan Ekin takia. Idea on normaalia voimakkaampi juuri taidokkaan intertekstuaalisuuden ja luovan soveltamisen ansiosta. Mainos on puhdas, rehellinen ja rohkea kopio  mainostajan näkemyksellä ja vahvalla persoonalla sävytettynä. Diasporal on esimerkki siitä kuinka mainonnassa kaikki keinot ovat tavalla tai toisella sallittuja. Rajoja saa ja pitääkin ylittää. Tärkeä tekijä kampanjan onnistumisessa on myös ollut nopea ajoitus. Muutaman viikon kuluttua Soinin kirjeeseen viittaava mainos olisi ollut vanha.

Larste kommentoi Diasporalin mainoksesta saadun palautteen olleen positiivista. Soini ei ole suoranaisesti kommentoinut mainosta. Tosin kansanedustaja kirjoitti plokissaan seuraavasti:

Diasporalin tapaus olisi myös ollut Soinille oiva mahdollisuus korostaa entisestään hänen sanomaansa ja hyödyntää sunnuntaijulkaisusta poikinutta julkisuutta entisestään. Jää nähtäväksi mitä tuleva sunnuntaihesari tuo tullessaan.

Tapausta jälkikäteen katsoessa Larste naurahtaa.

”Ai tekisinkö uudestaan? Tekisin ehdottomasti uudestaan!”

Vapa Median kirje sinulle

Tieto on valtaa – ja vaaraa

Yhdysvaltalaisen verkkotiedustelutapauksen vuotaja tuli julkisuuteen viikonloppuna ja on paraikaa maanpaossa. Vuotaja on antanut kasvonsa tapaukselle, koska tietää toimineensa omien arvojensa mukaan taistellen avoimuuden ja demokratian puolesta – arvojen jotka hänen kotimaansakin allekirjoittaa. Kuinka vapauden tyyssijasta tuli paikka, josta paetaan turvapaikan sijaan?

Tämän hetken mediassa toistetuin nimi lienee Edward Snowden, mies, joka vuoti tiedot yhdysvaltalaisen turvallisuusviraston, National Security Agency:n vuosien aikana suorittamasta kansainvälisestä verkkoliikenteen urkinnasta The Guardian ja The Washington Post -lehdille.

Snowdenin teko oli suunnitelmallisesti suoritettu ja hän matkasi jo ennen kohun syntyä Hong Kongiin paetakseen kotimaansa viranomaisia. Snowdenin tapausta on useaan otteeseen verrattu WikiLeaks-vuodon takana olleeseen Bradley Manningiin, joka oli kolme vuotta pidätettynä ennen oikeudenkäyntinsä alkamista. Manningille ennustetaan erittäin pitkää tuomiota ja syytteitä vihollisen avustamisesta.

Perinteisestä näkökulmasta katsottuna Yhdysvallat on ollut valtio, josta suuret massat unelmoivat. The American Dream ei ole pelkkää elokuvien pullahöttöä vaan vuosikymmeniä haalistumattomana säilynyt unelma. Nykytilanteen valossa The Washington Postin blogikirjoitus kysyy: onko Yhdysvalloista tullut uusi poliittisten pakolaisten lähde? Onko länsimaalainen pakolainen ihminen, joka tietää liikaa eikä pelkää kertoa sitä?

Snowdenin nykyinen sijainti ei takaa hänelle turvaa ja mies onkin vihjannut toivovansa turvaa Islannista, jossa yksilön sananvapautta suojelevat oikeudet ovat vahvoja. Muita suositeltavia turvapaikkoja ovat useimmat Pohjois-Euroopan valtiot, mukaan lukien Suomi. Pohjoismaat ovat myös maita, joissa NSA:n vakoilua on suoritettu vähiten.

Turvallisuuden kääntöpuoli

NSA esittelee itsensä sivuillaan vapauden ja turvallisuuden mahdollistajana. NSA:n missio on suojella Yhdysvaltojen salaisia tietokantoja ja turvallisuutta seuraamalla niin sisäistä kuin erityisesti ulkopuolista tietoliikennettä. Nämä ovat osa NSA:n ydinarvoja, joista löytyy havainnollistava brosyyri toimijan verkkosivuilta. Urkintapaljastuksen ei siten pitäisi olla uutinen.

Kyselyn mukaan suurin osa yhdysvaltalaisista ei näe tietovuototapauksessa mitään ongelmaa. Huomattava joukko olisi jopa valmis antamaan laajemmat oikeudet vakoilun suorittamiseen, jos sillä pystyttäisiin estämään esimerkiksi terroristi-iskuja. Estäminen on kuitenkin väärä sana – kyseessä on ehkäiseminen, joka ei takaa turvallisuutta, mutta rajoittaa yksityisyyttä.

Asiaa niin yritysten kuin yksilön näkökulmasta pohtiessa suurin huolenaihe lienee valvonnan ja läpinäkyvyyden vääristynyt suhde. Vaikka NSA kertoo nettisivuillaan valvovansa kansainvälistä tietoliikennettä, se ei kerro miten ja millä keinoin. Se ei paljasta toimintansa laajuutta ja tietojen säilyvyyttä, saatikka suhteitaan yksilöiden henkilökohtaisiin tietoihin tai yritysten sisäisiin verkostoihin.

New York Time:ssa käydyssä debatissa Secrecy and Freedom käsiteltiin demokratian ja järjestelmällisen valvonnan suhdetta. Ensimmäisen väittelijän painotti NSA:n kaltaisen valvonnan rajoittavan toimijoiden vapauden tunnetta ja siten myös vaikuttavan heidän toimintaansa. Valvonta, vaikka turvallisuuden nimissä suoritettuna, aiheuttaa itsesensuuria ja kieroutuneen suhteen valtiovaltaan. Toinen debatoija painotti valvonnan olevan tavallinen osa demokraattista yhteiskuntaa, jonka ydin on kansallisen turvallisuuden takaamisessa. Opponentti kysyykin asiallisesti: mitä vahinkoa NSA on tehnyt?

Samaan henkäykseen voimme kuitenkin heittää pallon takaisin NSA:lle – mitä pahaa Edward Snowden on tehnyt? Haastattelussaan Snowden alleviivaa, että vastaus tähän kysymykseen tulee yhteisöltä – ei salaisiin palveluihin nojaavilta hallituksilta.

Edward Snowden – NSA Whistleblower

Kuvankaappaukset NSA:n verkkosivuilta löytyvästä esitteestä.

Artikkelikuva: Frédéric BISSON Oikeudet: Creative Commons

Surveillance

Aika Paksua

Studioravintola Paksun piti olla uraauurtava menestystarina. Sen piti olla yhteisön luoma olohuone, joka kasvoi perheensä mukana ja ihmisten ehdoilla. Toisin kuitenkin kävi. Lappu on luukulla ja ravintoloitsijan taskun pohjalla kilisevät roposet. Facebookissa peukut kääntyvät milloin nousuun milloin laskuun. Paksun tapauksessa vain yksi on selvää – täydellinen epäselvyys.

29. toukokuuta Paksun Facebook-seinälle ilmestyi julkaisu, joka sinetöi Paksun päätöksen. Kiitokset, pahoittelut ja lupaus paluusta vastaanotettiin 184 peukulla ja 76 kommentilla, jotka niin kannustivat jatkamaan, kun päästivät katkerat valitukset ilmoille. Sosiaalisessa mediassa käydystä hypestä virtansa saanut hanke joutui nyt kohtaaman katkeran loppunsa viiruiksi kavenneiden silmäparien alla.

Otto Helin

Idea jonka piti olla pomminvarma

Otto Helin istuu aurinkoisella terassilla ja pitelee käsiään pöydällä. Kädet vääntelevät hieman. Ehkä Heliniä hermostuttaa. Hän on juuri tiivistänyt Studioravintola Paksun historian pähkinänkuoreen ja päättänyt tarinansa molliin.

“Homma meni nyt miten meni. Lippulaiva ajoi karikkoon”, Helin aloitta.

”Mutta Paksun taustalla ollut ajatus ei ole kuollut mihinkään.”

Paksun idea syntyi kahden yrittäjän iskiessä päänsä yhteen. Media-ammattilaisen ja tatuoijan Pete Voutilaisen kanssa ideoidun studioravintolan tarkoitus oli luoda ravintola, joka toimisi mallina muille yrittäjille siitä mitä kaikkea luovalla yhteistyöllä voi toteuttaa. Paksusta suunniteltiin näyteikkuna uuteen, entistä rohkeampaan, yrityskulttuuriin.

Kaksikko perusti Tuho & Turma Oy:n, ja Paksun ovet avattiin puolittain joulukuussa 2012 ja kokonaisuudessaan tammikuussa 2013.

”Hommat meni heti alusta asti vääntämiseksi. Asiat eivät menneet niin kuin Strömsössa – ei lähellekään”, Helin toteaa ja huokaa.

”Ehkä yrityksemme nimi oli tässä tapauksessa enne.”

Intoa riitti, mutta prosessin suunnitelma oli yksinkertaisesti heikko. Laskut kasvoivat ja niin myös puheet. Paksun taivalta, ahdinkoa ja vuoropuhelua voi seurata ravintolan Facebook-sivuilta, joista tuli Paksun päätöksentekoon ja kohtaloon merkittävästi vaikuttava forumi.

Pelastajien pettymys

Nyt kun ovet ovat kiinni ja ribsit loppu, on alkuaikojen Facebook-hehkutus vaihtunut katkeriin valituksiin. Suurin haloo on syntynyt niin sanotuista Pelastaja-korteista, kanta-asiakaskorteista, joita Paksu markkinoi erityisesti tykkääjä-yhteisölleen.

Idea Pelastaja-kortista syntyi hädän hetkellä talouden huojuessa huolestuttavasti. Paksun periaate vaati avoimuutta ja tilanne jaettiin Facebookissa julkisesti. Avun toivottiin löytyvän läheltä. Pelastaja-kortti oli ostettavissa 99 eurolla ja sillä luvattiin pelastajille huokeita etuja ja Paksulle jatkoa.

Paksun yrittäjiä painava 300 000 euron potti ei kuitenkaan hellittänyt. Paksu-kortteja myytiin lähes 1000 – liian vähän. Helin pisti pystyyn Investodorin virallisen joukkorahoituskampanjan ja liekitti pelastuskeskustelua entisestään. Pitkät päivitykset, vuodatukset, tsemppaukset ja tykkäykset muodostuivat Paksukeskustelun vakiorepertuaariksi.

Pelastusta ei kuitenkaan tullut ja yhdessä tekemisen meininki kääntyi piikitteyksi. Suurin pettymys on ollut pelastajien pettymys, sillä monet kokevat tulleensa huijatuiksi.

Heliniä on myös syytetty rahojen kanavoimisesta muihin yrityksiin kuten Paksu Geariin, Sekohanke Oy:n ja Tuho & Turman muihin mahdollisiin projekteihin.

Helin huokaa. Hänen mukaansa muut hankkeet ovat olleet pysähdystilassa jo kauan.

Rahojaan takaisin huuteleville Helin vastaa yksiselitteisesti:

”Pelastajille luvattiin, että rahat palautetaan, jos ovet eivät aukea, mutta ne avattiin heidän toivosta”, Helin selittää selkeästi viitaten silloiseen Facebookissa käytyyn keskusteluun.

”Ei – ei me voida niitä palauttaa. Ei ole mitään mitä palauttaa. Ulosottomiehen kanssa ollaan moro-moro-väleissä.”

Some-hypen varjopuoli

”Pioneerin tie on kova. Minä lähdin kokeilemaan tällaista ja arvata saattaa, että minäkin mietin, että menikö sääntöjen mukaan, koska ei ollut mitään sääntöjä”, Helin reflektoi.

Paksu on surullinen esimerkki liian vahvasti sosiaalisen median hypeen nojaavan toimijan heikkoudesta: sisältöä on helppo tuottaa, mutta puheiden tuominen tekoihin ja sitouttavaan toimintaan ei riipu tykkääjien määrästä.

Vaikka Helinin avoimuuden periaate on ihailtavaa, ei rehellisyys takaa realistisuutta. Maltti ja useiden muuttujien huolellinen ja pitkäjänteinen huomioiminen olisi ollut suurin pelastaja kaikkien korttien joukossa.

”Mutta ei tää tähän jää”, Helin päättää.

Auringon paistaessa ravintoloitsija palaa Paksun kellariin selvittämään ja setvimään kuinka pelastaa se mikä pelastettavissa vielä on.

 

Kiitos avusta Henri Haaksialalle vaihtoehtoisesta Paksu-näkökulmasta.

Kuvankaappaukset Paksun Facebook-virrasta.

Henkilökuvat: Vapa Media.

Ovi Paksuun

LUE AIHEESTA