Journalismin kulta-aika(ko?)


Journalismin tulevaisuuskeskustelun seinälle on maalattu piruja jo vuosi. Mediatalot tutisevat, kukaan ei lue lehtiä ja kaiken on oltava ilmaista. Sanan, kuvan ja sisällön toimitustyöntarve ei kuitenkaan ole vähentynyt, vaikka perinteisten mediatalot ohentavat työvoimaansa. Kuinka journalismin koulutuslaitokset näkevät menneen, olevan ja tulevan on kysymys, joka vaikuttaa mediakentän kehitykseen jo ennen ammattiin astumista. Päätimme jättää maalaustyöt kesken ja kysyä alan ammattilaiselta mihin suuntaan tässä oikeasti ollaan menossa.

Tampereen yliopiston journalistiikan määräaikainen professori Ari Heinonen katsoo luottavaisin mielin journalismin tulevaisuuteen. Vaikka verkon ja viestintäteknologian kehitys on muuttanut toimittajan ammatin toimenkuvaa toteaa professori taitaville ammattilaisille olevan aina kysyntää.

”Tekniikka ei ole opetuksen pääsisältö”, Heinonen toteaa rauhallisesti.

”Koulutuksellinen tavoitteemme on valmentaa sivistyneitä toimittajia, jotka osaavat ammatin ja ymmärtävät työn yhteiskunnallisen kontekstin.”

Heinonen muistuttaa journalismin sisältävän paljon ulottuvuuksia, jotka eivät ole välineriippuvaisia. Näitä elementtejä ei tulisi digihypetyksenkään alla unohtaa. Suurin muutos toimittajan perinteisessä toimenkuvassa digitalisoitumisen myötä on tekemisen tavoissa, työkaluissa ja julkaisukanavissa. Nämä ovat kuitenkin vahvuuksia, eivätkä kapuloita rattaissa.

Tekniikka on työkalu, ei työntekijä

Tekniikka on toimittajan työkalu, jota on osattava soveltaa alati muuttuvaan ympäristöön. Verkkojournalismin yksi suurimmista vaikutuksista onkin ollut toimitukselliseen ajankäsitteeseen. Deadline-ajasta on siirrytty online-aikaan ja tiedon  yksikanavaisesta välittämisestä on siirrytty monikanavaisiin ja luoviin malleihin.

Muutos ei kuitenkaan ole uusi. Verkko on ollut läsnä Tampereen yliopiston journalismin opetuksessa jo 90-luvulta lähtien ja erinäisiä kokeilevan verkkojournalismin kursseja kehitetään jatkuvasti. Verkon elementit on pyritty tuomaan luontevaksi osaksi toimitustyötä.

Esimerkki verkkojournalismin mahdollisuuksista on datajournalismi. Helsingin Sanomien datajournalismin tuottaja Esa Mäkinen kertoo Open Knowledge Foundationin  blogissa  oman alansa suurimman haasteen olevan kahden taidon, koodauksen ja journalismin, yhteen sulattamisessa. Vaikka molemmat erikoisalat työskentelevät omilla lainalaisuuksillaan on yhteistyö eri alojen ammattilaisten välillä luonut tilan, jossa journalistisia sisältöjä voidaan välittää tekniikan avulla entistä havainnollisemmin, nopeammin ja puhuttelevammin. Journalismin tulvaisuus ei siten ole harmaa, vaan pikemminkin moniulotteinen, dynaaminen ja multimediaalinen.

Muutos on mahdollisuus

Journalismi on ajan ja yhteiskunnan hermojärjestelmä. Se on viestintään perustuva tiedon säätelyn systeemi, joka vastaanottaa informaatiota muokaten sitä ympäristölleen sopivaksi. Journalismin on pysyttävä mukana ajan aalloilla, sillä muuten se menettää uskottavuutensa. Kiehtovien verkkosisältöjen ollessa entistä helpommin saatavilla on toimittajien hyväksyttävä julkisuuden portinvartijuutensa murentuminen.

Tietolähteet ja julkaisukanavat eivät ole ammattilaisten yksinoikeuksia, mutta tämä ei tarkoita työn arvon menetystä. Heinonen näkee journalististen tekijöiden määrällisen kasvun kannustimena entistä terävämpään työhön. Vallinnan paljouden kasvaessa on näkyvyydestä, omaperäisyydestä ja valppaudesta tullut toimittajien ammattitaidon mitta.

Tulevaisuuden toimittajan taidot tullaan mittaamaan kyvyissä kehittää uusia tapoja tehdä ja julkaista relevanttia  journalismia uusia kanavia ja kerronnan keinoja hyödyntäen. Heinonen näkee, että ihmisille, jotka haluavat tehdä kunnianhimoista journalismia on enemmän kiehtovia toimintamahdollisuuksia kuin koskaan ennen. Ne  eivät kuitenkaan vielä ole aivan selkeät. Eivätkä varmasti koskaan tulekaan olemaan. Pääasia on huomata, että uhka on ehdottomasti mahdollisuus.

Kommentoi artikkelia


Lue myös: